perjantai 27. lokakuuta 2017

Nimiäiset meidän tapaamme

Vauvamme sai kuukausi sitten nimen. Itse prosessi oli hyvinkin epämuodollinen, sillä käytännössä hommaan olisi riittänyt lomakkeen lähettäminen maistraattiin, päätimme näet olla kastamatta lasta. Halusimme kuitenkin juhlistaa tapausta ja järjestää nimiäiset, lapsen ensimmäiset juhlat.

Emme olleet koskaan olleet nimiäisissä, joten koko konsepti oli meille aivan uusi. Kun kastejuhlan kaava on melko tiukasti perinteisiin sidottu, se myös päästää vanhemmat helpolla järjestelyjen suhteen. Nyt nimiäiset pitäessämme saimme todeta, että niiden vapaamuotoisuus tarkoittaa samalla sitä, että kaikki ohjelma on keksittävä itse.


Netistä löytyi kyllä jos jonkinlaisia ideoita nimijuhlien ohjelmaksi. Jotkut ovat istuttaneet puita, toiset lausuneet runoja, kolmannet laulaneet. Koetimme koota lyhyehkön, juhlallisen mutta rennon paketin, joka olisi ennen kaikkea itsemme näköinen.


Koska nimiäiset oli uusi juttu myös kaikille juhlavieraille, mies aloitti ohjelman käymällä nopeasti läpi juhlan kulun ja lupaamalla, että kahvipöytään päästäisiin kyllä jo parinkymmenen minuutin kuluttua. Sitten oli vuorossa Adelen Sweetest devotion -biisin mittainen diaesitys pikkuneitimme tähänastisesta elämästä: 42 kahden kuvan tiukka setti vauvasta kaikista mahdollisista kuvakulmista ja eri ihmisten sylissä. Kuvatykityksen jälkeen luin otteen Kirsi Heikkisen ja Tiina Hutun Pää edellä -kirjasta, samaistuttavan tuokiokuvan vauva-arjesta ja lapsen mukanaan tuomasta vastuusta. Sitten mies esitteli lyhyesti vauvan haltiakummeiksi pyytämämme ystäväpariskunnan. 

 

Ja jotta ohjelma ei olisi mennyt pelkäksi kuuntelemiseksi, viimeiseksi vuorossa oli vieraita aktivoiva osuus: vauvan nimien arvaus. Vieraille jaettiin kipolliset Scrabble-pelin kirjaimia, joista oikein järjestämällä sai muodostettua vauvan nimet.


Vieraiden pähkäillessä nimiä kannoin pöytään tarjoomiset, ja kun pöytä oli kakkua vailla valmis korkattavaksi, aloin purkaa tarinaa nimien taustalla. Kakun koristelu sen sitten paljasti: tytöstä tuli Saimi. Ja kappas kummaa, kummit olivat jotenkin onnistuneet osumaan aivan oikeaan! Sitten vieraat päästettiin vihdoin kakun ja juhlakalu oman sapuskansa kimppuun. Viimeinen ohjelmanumero oli tietenkin valokuvaus, jossa ei (tässä kissataloudessa totuttuun tapaan) vältytty photobombaamiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?