maanantai 21. elokuuta 2017

Vauvan kanssa


Olen ollut nyt kuukauden verran äiti. Itselleni on ollut jollain lailla aina itsestään selvää, että tuttaville syntyy perheenlisäystä, mutta oman lapsen saaminen on tuntunut ihmeeltä. Vauvan myötä elämä on myös muuttunut valtavasti, eikä siihen oikeasti osannut etukäteen varautua vaikka koettikin.

Elo vastasyntyneen kanssa on sanalla sanoen intensiivistä. Vauva syö, kakkaa, itkee ja nukkuu. Minä imetän, pesen pyllyä, tyynnyttelen ja yritän siinä välissä pitää huushollin ja itseni kuosissa. Olen saanut nyt omakohtaisesti todeta, että aika ei aivan todella meinaa aina riittää suihkussa käymiseen tai hampaiden pesemiseen. Saati kokkaamiseen ja syömiseen, ainakaan jos tuore iskä on jo palannut työmaailmaan. On jatkuva jano, hiki ja väsy. Voi olla tyytyväinen, jos yöllä nukutuista pätkistä kertyy kaikkiaan kuuden tunnin unet. Uusi toimenkuva vauvan ruoka-automaattina tarkoittaa, että omille asioille yksin ei ole lähtemistä, ellei ole ennakkoon huolehtinut bebelle riittäviä eväitä. Niinpä elämä keskittyy pitkälti neljän seinän sisälle – mikä ei tosin ollut itselleni järin suuri muutos, olinhan työskennellyt yksin kotona kaiket päivät jo ennenkin. Nyt työtäni on vaan vauvan hoito.

Kaikesta huolimatta lapselle ei voi olla mitenkään myrtynyt. Sehän on vasta vauva, ei se pahaa tarkoita. Söpöydellään se sitä paitsi saa nuutuneimmankin hoitajan leppymään. Ensimmäiset hymyt sulattavat sydämen, ihan sama olivatko ne pelkkiä refleksejä vai eivät. Sitä paitsi – milloin viimeksi olen oppinut näin paljon uutta näin lyhyessä ajassa? Osaan puhdistaa napatyngän, pukea ei-kietaisumallisen bodyn ja tiedän kokemukseen perustuen, mitä tarkoittaa sellainenkin termi kuin tiheän imun kausi. Vakavasti puhuen olen oppinut monta asiaa elämästä ja itsestänikin. Lapsiperheessä kasvavat muutkin kuin pelkkä vauva.

Neljä viikkoa takana, koko loppuelämä edessä. Jännityksellä odotan, mitä kaikkea tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?