keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Napoli ja Pompeji

Emme totta puhuen matkanneet Italiaan ainoastaan lomailumielessä. Miehellä oli tiedossa myös työkeikka, jonka yhteydessä halusimme viettää muutaman vapaapäivän maaseudun rauhassa. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että työkohde vaihtui kesken reissun Milanosta Napoliin! Eipä se silti minua haitannut; olinhan jo kertaalleen nähnyt Milanon, ja vähäisten ennakkotietojemme perusteella Napoli vaikutti tutkimisen arvoiselta paikalta. Lisäksi pääsisimme maistamaan aitoa napolilaista pizzaa!


Tiesin kyllä, että Napolin liikennettä on kuvailtu kaoottiseksi, mutta todellisuus mäjäytti silti päin kasvoja, kun pääsimme ydinkeskustaan ja yritimme sompailla isohkolla vuokra-autollamme hotellille. Googlen reittihaku antoi viimeiselle muutamalle kilometrille ajoajaksi vartin, eikä se totisesti ollut liioittelua. Onnistuin mielestäni harjoittamaan uskomatonta itsehillintää pelkääjän paikalla, kun referoin miehelle ajo-ohjeita kiljahtelematta juuri lainkaan kauhusta. Mies taas suoriutui ajohommista ihailtavalla kylmäpäisyydellä ja kenties myös kilpailuvietillä. Autoja tuli joka puolelta, skootterit syöksähtelivät pienistäkin raoista ja jalankulkijat pitivät huolen omista oikeuksistaan ylittäen katuja hyvinkin itsetuhoisen näköisesti. Torvia tööttäiltiin aggressiivisesti ja yksisuuntaisia ajettiin siekailematta väärään suuntaan (mihin sorruimme lopulta itsekin...). Pahaa-aavistamattomina olimme kaiken lisäksi valinneet hotellin historiallisesta keskustasta, jossa kadut olivat vain senttejä autoamme leveämpiä. Helpotukseni oli suuri, kun pääsimme lopulta perille, vieläpä muutaman mutkan kautta ja lommoitta. Vielä saman illan aikana palasin kaduille jalankulkijan roolissa, mikä sekään ei ollut aivan leppoisa kokemus. Suojatien ylittäminen (etenkin vauvamaha edellä) tuntui tässä kaupungissa jo pienoiselta riskinotolta, eikä jalkakäytävilläkään päässyt välttymään vauhdilla pärrääviltä skoottereilta.

Vaikka tuo sekopäinen liikennekulttuuri olisi ansainnut tulla ikuistetuksi, autossa jäykistellessäni minulle ei tullut mieleenikään kaivaa esiin kameraa, vaan yllä olevat kuvat ovat huomattavasti rauhaisammilta kujilta ja antavat siltä osin vääränlaisen kuvan paikallisesta katuelämästä. Toinen Napoli-fakta niistä tosin välittyy: rakennukset on päästetty todella kurjaan kuntoon, ja graffiteja on spreijailtu aivan joka puolelle. Lisäksi kadut olivat roskaisempia kuin missään muualla olin nähnyt (tämäkään ei ilmene juuri näistä kuvista). Epäsiisteydestä en voi sanoa pitäneeni, mutta muutoin kaupungin rappio hiveli jollain kierolla tavalla esteettistä silmääni. Napoli oli jotain aivan muuta kuin kaikki muut kiertämäni italialaiset kaupungit, mutta siksi myös omalla tavallaan kiehtova.


Vaikka varaamamme (hitusen jopa ökyisä) hotelli sijaitsi kaupungin historiallisessa keskustassa – joka on kaiken lisäksi Unescon maailmanperintökohde – emme osanneet odottaa (sitäkään), että katu majapaikkamme edustalla olisi yllä olevan näköinen. Samat graffitit ja roskapöntöt levittäytyivät melkein hotslan ovelle asti. Ikuistin miekkosen hotellin liepeillä erään töherryksen edessä, ja mielenkiinnosta vasta äsken tarkistin, mitä seinällä oikeastaan seisookaan. Haluan vain suudella sinua. Awww!


Mutta entä se pizza? Pyrimme saamaan mahdollisimman autenttisen makuelämyksen, joten valikoimme Tripadvisorista hyvät arvostelut saaneen paikan. Itse halusin listalta hyvin simppelin pizzan. Margheritassani oli vain tomaattikastiketta ja tuoreita tomaatteja, vesipuhvelin maidosta tehtyä mozzarellaa, parmesaania ja basilikaa. Mies oli seikkailunhaluisempi ja valitsi omaansa herkkusieniä. Laadukkaista raaka-aineista huolimatta suurin ero meikäläisiin lättyihin oli kuitenkin pohjassa, joka täällä oli reilusti sitkeää. Jos tosin olisimme halunneet testata jotain oikein paikallista, olisimme valkanneet tämän pizzeria con friggitorian menulta friteeratun pizzan. Meistä kuitenkin tuntui, että rasvakiintiömme tulisi täyteen tavallisestakin pizzasta, joten erikoisuus jäi valitettavasti kokeilematta.


Napolin nähtävyyksistä emme juuri olleet ottaneet selvää, joten luuhasimme vähäisen aikamme keskustassa melko ummikkoina. Ainoan yhteisen (ja kokonaisen) Napolin-päivämme päätimme kuluttaa kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Pompejiin tutustuen. Sinne matkaava junanrotisko oli jo luku sinänsä, ja väliasemien kyltit oli spreijattu niin umpeen, ettei teksteistä saanut mitään selvää. Tietoni itse Pompejista olivat peräisin latinantunneilta 15 vuoden takaa, joten paikka pääsi yllättämään. Vaikka kuvissa kaupungin jäänteet näyttävät tietenkin, no, jäänteiltä, alun perin rakennukset olivat olleet hyvinkin ylellisiä ja infra edistyksekästä. Talot oli koristeltu freskoin, mosaiikein, kattoikkunoin ja sisäpihoin. Kaupungissa oli ollut muun muassa kaksi teatteria, kolme kylpylää, amfiteatteri ja juokseva vesi! Sitäkään en tiennyt, että iso osa Pompejista on vielä kaivamatta esiin. Etenkin tällaiselle odottavalle äipälle hieman odottamatonta oli tosin sekin, että alueelta puuttuivat ruokapaikat, levähtämiseen sopivat penkit ja suojat auringon porotukselta. Jouduimmekin jättämään kiertelyn kolmen tunnin jälkeen kesken vain saadaksemme jotain suuhunpantavaa. Sama ongelma tuli seuraavana päivänä vastaan Napolin arkeologisessa museossa, jossa kulutin aikaani Pompeji-tietouttani syventäen miehen ollessa työtapaamisessaan. Ja muuten kun Italiassa kyllä ymmärretään ruoan päälle!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Toscanan kutsu

Minun on aina ollut hivenen vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat lomailla samassa kohteessa kerta toisensa jälkeen. Kunnes muutuin itsekin yhdeksi heistä.


Vietimme kuluneen viikon Toscanassa, vain 25 kilometrin päässä paikasta, jossa lomailimme kaksi vuotta sitten ja 30 kilometrin päässä paikasta, jossa lomailimme kolmisen vuotta sitten. Jotain vetovoimaista tässä maakunnassa vain on. Aukeat kumpuilevat peltomaisemat, rustiikit talot, hyvä ruoka (tai pikemminkin raaka-aineet). Koko paketti ja tunnelma. Ja etenkin se, että kauniin majapaikan löydettyään ei tarvitse kuin olla ja ihailla maisemia. Nytkään emme tehneet ainuttakaan suunnitelmaa oleilumme ajaksi. Ja juuri se tekee meille loman. Vapaus päätöksenteosta, valinnoista ja velvollisuuksista.


Nykyään minun on aina vain hankalampi kuvitella itseni vähänkään pidemmälle hotellilomalle kaupungin vilinään tai rantalomalle turistikohteeseen. Kaipaan lomalta inspiroivaa miljöötä, kaunista luontoa, rauhaisuutta, yksityisyyttä ja omaa keittiötä kokkausmahdollisuuksineen. Kotimajoitus maaseudulla tai muuten cityn ulkopuolella tuntuu siksi lyömättömältä ratkaisulta, ja meistä on tullut ehdottomia Airbnb:n kannattajia. Juuri oikeanlaisen asunnon etsiminen vaatii jonkin verran työtä, mutta vaivannäkö kannattaa, kun saapuu paikan päälle kohteeseen. Ainakin me olemme olleet toistaiseksi onnekkaita, sillä kaikki vuokraamamme kämpät ovat olleet upeampia kuin kuvissa ja omistajat ystävällisiä. Tämänkertainen Toscanan-majoituksemme ei tehnyt poikkeusta. Saimme jälleen kerran asua ihanassa talossa satukirjamaisemissa, nyt Miriamin ja Carlon vuokralaisina.


Jopa talon vessaan lankesi niin upea valo, että innostuimme kerrankin räpsimään selfieitä...


Myös asunnon pihapiiri kiehtoi mukavasti mielikuvitusta, ja vietinkin hyvät tovit vain pällistellen ympärilleni. Kukkulalle rakennetulta talolta avautuivat huikeat maisemat pelloille ja viinitarhoille. Tiluksilla sai tehdä kävelyretkiä lähimaastoon. Mikä sen parempaa kuin pieni reippailu leppeässä kesäsäässä auringon käydessä hiljakseen mailleen ja rennon lomapäivän kääntyessä kohti iltaa.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Lähes-äitienpäivä

Tänä äitienpäivänä äitiys koskettaa minua enemmän kuin koskaan aiemmin. Jo kahden kuukauden päästä olen itsekin äiti. Ajatus tuntuu kuluneen odotusajan jälkeen edelleen huikealta, vaikka huomaan luonnon tehneen jo tehtävänsä ja alkaneen valmistaa minua tulevaan hiljalleen myös henkisesti.


Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin varmasti ollut hämmennys. Muun muassa siitä, miten sisälläni kehittyy toinen keho ja etenkin toinen mieli (ja mistä ne sinne putkahtivat). Miten paljon todistusaineistoa sen uskominen alkuraskaudessa vaati. Miten paljon uutta olen jo oppinut ja miten valtavasti opittavaa on vielä edessä. Miten radikaalisti oma ruumis ihan fyysisesti muuttuu näin lyhyessä ajassa. Mistä kaikki tamperelaiset odottajat ostavat äitiysvaatteensa. Miten raskausvaivattomasti odotus voikaan edetä. Miten monet ruoka-aineet ovat raskaana olevilta kiellettyjä. Miten mukavilta rumat äitiyshousut tuntuivat, kun ne vetäisi ensimmäistä kertaa kiristäneiden tavishousujen jälkeen jalkaan. Millaisella innolla muut äidit kertovat kokemuksiaan ja suosituksiaan odottajalle. Miltä pienen ihmisalun potkut kohdussa tuntuvat. Millaiset vaunut sitä oikein pitäisi hankkia. Miten paljon mies aikoo vielä ostella pehmoleluja. Miten yhtäkkiä ymmärsin, että tästä lähtien sitä kantaa huolta toisesta ihmisestä elämänsä loppuun asti. Mihin ihmeeseen sitä on oikein ryhtynyt.

Muita vahvoja tunteita ovat olleet kiitollisuus ja arvostus. Kiitollisuus, että saamme kokea tämän, ja arvostus muita, niitä jo oikeita äitejä kohtaan. Sanoisin, että olette päivänne ansainneet.