perjantai 27. tammikuuta 2017

Dulce de leche

Kuiva-ainekaapin perukoilla puolisen vuotta pyörineet maitotiivistetölkit herättivät minussa vihdoin kaamean kinuskinhimon, joten päätin keittää ne dulce de lecheksi.


Jos makeutettu maitotiiviste ei nimenä vielä soita kelloja, niin kyseessä on siis maito, josta on vettä haihduttamalla saatu paksua tiivistettä. Sitä saa hyvin varustetuista ruokakaupoista 397 gramman tölkeissä (valmistajia ainakin Dovgan, Törsleffs, Hagen-Gruppen ja Markomilk). Pönikän kyljessä saattaa lukea myös makeutettu kondensoitu maito. Siitä saa siis keittämällä tajuttoman hyvää kinuskia eli dulce de lecheä! Helpommalla toki pääsee, kun ottaa sieltä kaupan hyllyltä tuotteen, jossa lukeekin makeutettu karamellisoitu maitotiiviste. Siinä keittelyt on jo hoidettu valmiiksi.


Omassa kaapissani oli kuitenkin kolme purnukkaa keittämätöntä maitotiivistettä, jota olin hamstrannut leivontahommia varten ("raakana" olen käyttänyt sitä ainakin vadelma-juustokakkujäätelöön). Lykkäsin purkit talouden isoimpaan kattilaan ja keittelin menemään. Samalla vaivalla valmistui koko kolmikko.

Dulce de leche

1 tölkki makeutettua maitotiivistettä

Poista maitotiivistetölkistä etiketti ja liima huolellisesti. Laita tölkki isoon kattilaan ja kaada päälle niin paljon vettä, että tölkki peittyy kunnolla. Kuumenna vesi kiehuvaksi, alenna sitten lämpöä ja anna porista hiljalleen 2,5–3 tuntia kannen alla. On tärkeää, että tölkki on jatkuvasti kokonaan veden peitossa ja että vesi vain helmeilee eikä kiehu. Lisää tarvittaessa kattilaan kuumaa vettä keittämisen aikana. Nosta kuuma tölkki kattilasta, huuhtele se kylmässä vedessä ja anna jäähtyä.


Menin innostuspäissäni sörkkimään vastakeitettyä kinuskia lusikalla, joten kuvassa se näyttää ikävän ryynimäiseltä. Jäähdyttyään se on kuitenkin samettisen sileää.

Ennen kuin ryhdyt keittopuuhiin, on kuitenkin paikallaan pieni varoituksen sana. Ellet satu omistamaan jo romutusuhan alla olevaa huonokuntoista kattilaa, kehotan käyttämään hetken aikaa etikettiliiman poistamiseen. Pienikin määrä liimaa kertyy nimittäin sitkeäksi kerrokseksi kattilan seinään ja voi pilata koko astian! Itse totesin hyväksi konstiksi nyrhiä ensin isoimmat rääpäleet pois vanhalla morapuukolla ja jynssätä loput sitten karhunkielellä. Mieluummin jyystän hetken purkinkylkeä kuin tunnin ison kattilan sisusta! Jälkimmäistäkin olen kokeillut, en suosittele.


Kinuski on niin hyvää, että joku makomaha voisi laappia sen suoraan tölkistä päin, mutta itse halusin käyttää sitä leivonnassa. Eli ryydittää jo sellaisenaan makean möhnän sokerilla ja voilla... Niinpä tein ihanan äitelän suola-kinuskiblondien, jonka välistä dulce de leche tursuaa mukavasti. Tätä ei sitten tarvitsekaan syödä kuin pikku pala, niin jo on makeannälkä tiessään. Loput kaksi purkkia painuivat takaisin kaapin nurkkaan tulevia herkkuhetkiä odottelemaan. Keitetty kinuski säilyy vielä pitkään ihan vain huoneenlämmössä.

torstai 19. tammikuuta 2017

Seychellit: Mahé

Mahé on Seychellien pääsaari, jolle lentomme joulunalusviikolla siis laskeutui. Lentoasema oli pieni ja sympaattinen – muun muassa lähtöselvitystiskit olivat pelkän katoksen alla ulkotilassa! Ikävä yllätys reissussa heti alkuunsa rähjääntyneille ja väsyneille matkaajille oli, että asemalla piti vielä palauttaa maahantulolomake, mihin sai jonottamisen takia tärvääntymään kokonaisen tunnin. Toinen tunti vierähti autonvuokraushässäkässä. Olipa ainakin aikaa kuoriutua lentosukista ja talvikamppeista... Mutta sitten kun vihdoin pääsimme liikenteeseen, heti kulman takaa alkoi todellinen paratiisi.


Olimme päättäneet käyttää reissun ensimmäisen aamun ja iltapäivän "Mahén ympäriajoon" ennen asuinsaarellemme matkaamista, joten lähdimme valumaan etelää kohti. Heti ensimmäisestä taajamapahasesta oli kuitenkin poikettava ostamaan jäätelöt. Voin muuten kertoa, että tämä unettoman yön viettänyt, helteen rajusti yllättämä matkalainen nautti mehujäätelöstään ehkä enemmän kuin mistään jädestä ikinä – hiekkarannalla puunrungon päällä varpaat hiekassa istuen ja pienten taskurapujen toilailuja hämmästellen. Yllä olevat kuvat ovat kuitenkin sieltä aivan eteläisimmästä kärjestä, jonka nimi oli ilmeisesti Police bay. Tuntui ihan hullulta, että näin upea ranta oli aivan tyhjillään! Ilmeisesti Seychelleillä rannoista on suorastaan ylitarjontaa (itse asiassa luin, että pelkästään Mahélla on 75 hiekkarantaa). Juuri muuta kuvastoa ensimmäiseltä päivältä ei sitten olekaan, koska lopun ajelimme enemmän tai vähemmän suorittamalla, väsyn ja uupumuksen painaessa silmiä.


Palasimme Mahélle kuitenkin vielä matkan viimeisiksi kahdeksi päiväksi. Nyt ohjelmassa oli piipahdus Mornen kansallispuistoon. Mies halusi tietenkin valloittaa Seychellien korkeimman kohdan, Morne Seychellois -nyppylän (905 m). Tarvoimme metsäpolkua, jonka alun opasteessa heti kyllä peloteltiin, että reitti on pelkkää jatkuvaa ylämäkeä perille asti. Alussa saimmekin puuskuttaa, mutta jalat hakeutuivat oikeaan rytmiin yllättävän nopeasti, eikä reitti ollutkaan niin ylitsepääsemätön kuin ensin vaikutti. Nousun aikana ilma kävi aina vain kosteammaksi, ja lopussa puut olivat jo aivan sammalen kuorruttamia. Satumaisen kaunista! Lapsena ihastelin aina vähänkin sammalpohjaisia metsiä, joten nyt oli sanomattakin selvää, että olin ihan fiiliksissä. Eivätkä ne huipun maisematkaan hullumpia olleet (miestä vain vähän jännitti). Paluumatkalla meidät yllätti rankka sade, mutta onneksi alas laskeutuminen sujui nousua rivakammin. Ja onneksi tarjolla oli luonnon omia sateenvarjoja.


Halusimme myös tehdä paremman katsauksen pääkaupunki Victoriaan, jonka läpi olimme aiemmin vain ajaneet pikaisesti (tai no, ruuhkassa jumittaen). Paikka oli kuitenkin nopeasti kierretty. Kaupoissa myytiin lähinnä turistitavaraa tai muuta epäkiinnostavaa krääsää, ketjuliikkeitä ei ollut lainkaan. Kiinnostavinta oli elämä torikadulla Market streetillä. Siellä pauhasi letkeä musiikki ja kauppaa tehtiin melko rennolla otteella. Ruokatorilta olisi saanut edullisesti muun muassa paikallista sahramia ja teetä. Me emme tainneet ostaa kuin vettä, sitä kului kuumuudessa pullokaupalla.


Paikan kuriositeetteja olivat keskustan pieni hindutemppeli ja keskellä risteystä pönöttänyt kellotorni, jonka mallina on ollut Big Ben. Temppelin sisälle emme päässeet kurkistamaan, koska ovet oli juuri suljettu, kun kävelimme sen ohi. Autolla ajamisesta on lopuksi mainittava sananen vielä erikseen! Vaikka kökötin vain pelkääjän paikalla, minulla oli aluksi suuria vaikeuksia keskittyä maisemien ihailuun, koska tiet olivat todella kapeita ja useimmiten asfaltti loppui jyrkkään, useamman kymmenen sentin pudotukseen! Lentoaseman ja Victorian liepeillä liikenne oli myös kovin ruuhkaista, mutta kauempana onneksi jo rauhallista. Ja lisäksi vasemmanpuoleista. Lähes kaikilla oli allaan pieni Hyundai i10, meillä reissun lopuksi hauska mutta kuppainen ikivanha Suzuki Jimny, jonka kangaskatto retkotti tuulessa! Yllä näkyy todisteaineistoa tietyöstä: toinen kaista oli poissa pelistä, koska lapiomiehillä oli hommat kesken. Jotenkin niin seychelliläistä.

Katso myös Seychellit: Praslin ja Seychellit: La Digue

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Seychellit: La Digue


Jouluaattona hyppelimme Praslinin saarelta päiväksi naapuriin La Diguelle, vartin lauttamatkan päähän. La Digue on vielä Prasliniakin pienempi saari (5 x 3,3 km), jota oli näppärintä tutkia polkupyörän selästä. Autoja siellä ei juuri näkynytkään, lehmävankkureita kylläkin. Tiet olivat kapeita ja polttavan kuumia paljaita jalkoja vasten. Lämpömittareihin emme muuten törmänneet koko reissun aikana, mutta jos etukäteen kotona katsomani asteluvut pitivät lopulta kutinsa, saimme nauttia 28 asteesta melko lailla koko reissun ajan.


Osoittautui, että La Diguella oli Seychellien kuvauksellisimmat rannat, ainakin omasta mielestäni. Sileän sannan lisäksi biitseillä oli erityisen paljon koko saariryhmälle tunnusomaisia graniittikalliota. Turkoosien vesien fanina minulle riitti paljon ihasteltavaa. Ajoimme läpi lähes koko saaren tiet, mutta huikein maisemareitti kulki satamasta saaren itäpäähän pohjoista rantaa myötäillen. Turisteja oli (täälläkin) yllättävän vähän, joten privaattibiitsin sai halutessaan omia melkein mistä kohtaa vain.


Säästimme kastautumisen kuitenkin päivän viimeiseen kohteeseen välttyäksemme jatkuvalta aurinkorasvan lotraamiselta. Ranta oli nimeltään Grand Anse, ja siellä otin ensimmäistä kertaa elämässäni mittaa oikeasti isosta aallosta. Jätän postaamatta kaikki ne nöyryyttävät kuvat, joita mies ilkeänä napsi koettelemuksistani, mutta voin kertoa, että aalto voitti.


La Digue -päivä oli ehdottomasti matkan ihanimpia ja mieleenpainuvimpia. Paratiisisaarella pyöräily ei ollut ollenkaan pöllömpi tapa viettää jouluaattoa! Suoraan sanottuna en ikävöinyt lainkaan kinkkua tai laatikoita vaan nautin kiittämättömän paljon rantaravintolassa miehen kanssa jakamastani fish and chips -annoksesta ja kylmästä kokiksesta, joka hikoili lasin läpi pöydälle valtavan lätäkön. En kaivannut sukulaiselta toiselle suhaamista vaan olin tyytyväinen, että sain kerrankin viettää aaton itsekkäästi toisten ihmisten odotuksia miettimättä. Itse asiassa joulu ei päivän aikana juurikaan käynyt edes mielessäni, mikä ei haitannut yhtään. Vapauttavaa vaihtelua!

Katso myös Seychellit: Praslin ja Seychellit: Mahé

EDIT: Lisätty linkki.

torstai 12. tammikuuta 2017

Seychellit: Praslin

Loppuvuodesta jo vihjailin, että tätäpä joulua en vietä kovin perinteisissä merkeissä. Lensimme pyhien alla nimittäin aina Seychelleille asti! Idea koko matkakohteesta tuli meillekin vähän puskista, enkä itse asiassa vielä pari kolme kuukautta sitten tiennyt, missä koko paikka edes sijaitsee...

Mutta nytpä tiedän. Seychellit on saarivaltio Intian valtameressä, Madagascarista koilliseen päin. Asukkaita saarilla on 92 000, mikä tekee Seychelleistä Afrikan pienimmän valtion. Luin muistaakseni jostain, että Mahén saarella sijaitseva Victoria on myös väkiluvultaan maailman pienin pääkaupunki. Lämpöä Seychelleillä riittää ympäri vuoden 24–29 astetta, ja näin joulun aikaan saarilla vallitsee sadekausi ja kesä.

Minun on pakko tunnustaa, että tätä ennen en ollut koskaan ollut lämpimässä rantalomakohteessa, en edes Kanarian saarilla. Niinpä kun astuin Victoriassa ulos lentokoneesta – olemattomasti nukutun 16-tuntisen ilta- ja yölennon jälkeen toppakengät jalassa ja talvikamppeet kainalossa – kuumuus löi vasten kasvoja oikein kunnolla. Ja kun odottelu lentoasemalla venyi lopulta parituntiseksi, olo ei tuntunut ollenkaan siltä kuin olisin saapunut paratiisisaarelle, vaan aloin vakavasti epäillä pärjäämistäni näissä ennenkokemattoman kuumissa olosuhteissa.


Eka päivä oli uskomattomista maisemista huolimatta raskas. Kun sitten viimein reissasimme lautalla majapaikkaamme, 50 kilometrin päässä sijaitsevalla Praslinin saarella olevaan Airbnb-kämppäämme, saatoimme lopulta rentoutua. Asunto ja sen sijainti oli täysi napakymppi! Aluksi olimme ajatelleet punkkaavamme suurimman osan reissusta pääsaari Mahélla, mutta kun törmäsimme tähän kämppään Airbnb:ssä, suunnitelmamme muuttuivat niin että heilahti. Turistialueella sijaitsevien kulahtaneiden hotellihuoneiden sijaan saimme nauttia kansainvälisellä tyylillä sisustetusta pikkumökistä rauhallisen rantatien varrella pikkusaaren "lähiössä". Paikka oli laitettu hyvällä maulla, mutta viimeistään kuivauskaappi sen paljasti: keittiö oli varustettu lähestulkoon pelkällä IKEA-tavaralla mukeja ja siivilöitä myöten! Asunnossa ainoastaan makkari ja siihen liittyvä wc-suihku oli sisätilaa, ja keittiö-olohuoneyhdistelmä aukeni molemmilta seiniltään terassiksi. Tuossa kuvan sohvalla vietimmekin useita tunteja kirjoja lukien, sopivasti juuri varjon puolella. Harmillista oli ainoastaan se, että emme oikein pystyneet nauttimaan hyvin varustellusta keittiöstä, koska pikkusaaren ruokakauppojen valikoima oli yllättävän heikko. Olin kyllä etukäteen lukenut, että saarelta voi olla vaikea löytää kahvia tai voita, mutta silti hieman hätkähdimme, kun monelta hevi-osastoltakin sai vain muutamaa sorttia kasviksia.


Kun kämpältä käveli parisataa metriä, vastassa oli melkein loputtomiin autiota paratiisirantaa. Aivan toista kuin turistibiitseillä! Hiekka oli tietenkin silkkistä ja vesi kuin linnunmaitoa. Erästä iltauintia häiritsi tosin parin metrin päästä bongaamani rausku, jolle ilmestyi hetken kuluttua pari kaveria lisää. Pakko oli kuitenkin päästä virkistäytymään, joten suoritin uintihommat käsipohjatyylillä matalikossa. Olin kuitenkin enemmän kuin innoissani, koska olin aina halunnut nähdä oikean rauskun! Mies oli ehkä enemmän varautuneen kiinnostunut ja googlasikin sitten, että eivät nuo kovin herkästi olisi tappohommiin ryhtyneet.


Rantojen lisäksi Praslinin saaren ainoita varsinaisia turistikohteita on Vallée de Main luonnonsuojelualue, jolla kasvaa kotoperäisiä coco de mer -palmuja. Niiden 15–30-kiloinen pähkinä on maailman suurin siemen, ja se muistuttaa aivan naisen lantio-osastoa. Onko siis mikään yllätys, miltä urosyksilön hedekukinto näyttää... Valtavat puut kahisivat tuulessa, ja oli hauska kuvitella, miten niiden viuhkamaiset lehdet suppiloivat sadeveden juurilleen. Puistossa kohtasimme myös pari hyvinkin poseerausintoista seychellienbulbuli-merkkistä tirppaa.


Praslinin se juttu on monelle varmasti Anse Lazio -niminen ranta, jota pidetään jopa yhtenä maailman kauneimmista rannoista. Testasimme sen joulupäivänä, ja noloa ehkä tunnustaa, mutta siinä vaiheessa jo lukuisia upeita rantoja nähtyämme emme pitäneet sitä kovin erikoisena. Toki paikalla oli enemmän ihmisiä kuin millään muilla näkemillämme rannoilla – mutta silti todella vähän. Kirjaa sai siis lukea aurinkoa ottaen aivan kaikessa rauhassa. Mies tosin meinasi tehdä emämokan ja parkkeerasi rantapyyhkeensä ensin kookospalmun alle! Kun nahkaa oli kärtsätty riittävästi, huljuttelimme aurinkovoiteet aallokossa, jollaisesta ei muuten päässyt nauttimaan aivan joka biitsillä.


Praslinilla oleilu sai jännittävän lopun, kun kaikki paluuaamun lautat olivatkin täynnä ja jouduimme valitsemaan menopeliksemme minikokoisen lentokoneen! Matkustajia oli kokonaiset 13 henkeä, ja takimmaiseltakin penkiltä näki suoraan ohjaamoon asti. Lento ei onneksi ollut kovin jännittävä, mutta sateisen pilviseksi kääntyneen sään takia emme harmiksemme nähneet kunnolla maisemia, jotka olisivat selkeällä ilmalla varmasti olleet tosi hulppeat.

Vietimme 12 x 8 kilometrin kokoisella Praslinilla viitisen päivää, mikä riitti kyllä ruhtinaallisesti saaren tutkimiseen. Ajoimme vuokrakotterollamme melkein kaikki paikalliset tiet (ja vielä vasenta kaistaa)! Saaren rauha oli juuri sitä, mitä työntäyteisen syksyn ja talven jälkeen kaipasimme. Aktiviteettien vähyys inspiroi laiskottelemaan ja lepäämään, mihin jatkuva helle toisaalta jopa pakotti – tai siltä ainakin tuntui. Vaikka Suomen ja Seychellien aikaero on vain kaksi tuntia, vuorokausirytmini keikahti tätäkin enemmän, kun aloin könytä sänkyyn jo paikallista aikaa viimeistään yhdeksältä ja nousta aamuseitsemältä. Ihmettelin, miten on edes mahdollista vedellä päivästä toiseen 10-tuntisia yöunia!

Katso myös Seychellit: La Digue ja Seychellit: Mahé
EDIT: Lisätty linkit matkakertomuksen toiseen ja kolmanteen osaan.