maanantai 12. joulukuuta 2016

Talvihorros


Kulunut alkutalvi on tuntunut jotenkin ponnettomalta ja tahmealta. Sinänsä aivan syyttä, sillä töitä on ollut sopivanlaisesti ja sosiaalistakin elämää jopa sen verran, että jonkinsorttista kekkeröintiä tai ruokajuhlaa on ollut ohjelmassa peräti viimeisenä kuutena viikonloppuna.


Arki onkin sitten ollut kahta hiljaisempaa. Mies on jo viikkojen ajan lähtenyt joka maanantai tai tiistai työmatkalle ja palannut perjantaina. Itse olen vain nyssyttänyt kotona kissojen kanssa. Kateistakin taidan tosin olla tylsää seuraa, ja ilman miehen laserosoitinta nekään eivät pääse leikkimään suosikkileikkiään, punaisen pisteen jahtausta. Onneksi tänään saapui postissa sentään uusi lelukeppi.


Ja joo, eivät nämä pirun pimeys ja kylmyys ainakaan edistä virkistymistä. Kun valot sammuvat jo kolmen jälkeen, loppupäivä tuntuu saman tien kääntyvän yöhön. Puen sisälläkin kaksi kerrosta pitkähihaisia, eikä elämästä todellakaan tulisi mitään ilman villasukkia. Joskus vedän niiden päälle vielä Reinot. Joinain iltoina sitä on oikein odottanut, että kello tulisi niin paljon, että pääsisi nukkumaan!

Taidan olla loman ja pienen hereille ravistelun tarpeessa, mutta onneksi sitä ei tarvitse odottaa enää kuin viikon verran. Luvassa on nimittäin erikoisin jouluni koskaan, tai näin ainakin puitteiden puolesta uskon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?