tiistai 8. marraskuuta 2016

Aloituspallo

Huokaisin viime viikolla helpotuksesta. Takana oli puolentoista kuukauden ankara kiire, jota edelsi kuukauden melko kova kiire, mutta nyt työtahti viimein helpotti. Ehdin jo pitää ruhtinaalliset kaksi päivää lomaakin.


Pää on siis aika tyhjä, samoin kameran muistikortti, mutta kaivoinpa sieltä kuitenkin muutaman kuvan ajalta, jolloin lumimarjan lehdet olivat vielä vihreitä. Nyt puskissa killuvat enää valkoiset marjat lumista taustaa vasten.


Tai itse asiassa lumimarjanoksa on näissä kuvissa vain rekvisiittaa. Jutun juju on tietenkin maljakko, jonka tilasin lasinpuhaltajaäiteltäni. Pallomaisia vaaseja on vilkkunut viime aikoina tiuhaan sisustuslehdissä, ja etenkin Svenskt Tennin Dagg on tullut minulle hyvin tutuksi (ehkä siksi että luen Ruotsin Elle Decorationia). Pitihän sellainen saada siis itsellekin. Onneksi sukuni on niin käsistään kätevää, että kaikenlaista voi vain tilailla omien speksien mukaan.


Tykkään siitä, miten sellaisenaan hyvin yksinkertaiset maljakko ja oksa täydentävät toisiaan ja muodostavan näyttävän ja mielenkiintoisen kokonaisuuden.


Tämä pallukkamalja vaatii ehdottomasti yhden epäsymmetrisesti retkottavan oksan, eikä siihen sovi ollenkaan pöyheä kukkakimppu. Näin alkutalvestakin pihalta löytyy vielä kaikenlaista vaasitettavaa risuista ja törröttäjistä lähtien.