perjantai 19. elokuuta 2016

Hieno Hiedanranta


Viime kesänä kaikelle kansalle avattu Tampereen Hiedanranta on hieno alue, jossa on paljon potentiaalia monenlaisille tapahtumille. Jengi alkaa löytää sinne aina vain paremmin, mutta edelleen huomaan keskusteluissa, ettei vastapuoli välttämättä ole vielä kuullutkaan koko paikasta.


Olin viime kuunvaihteessa kokeilemassa, kuinka Hiedanrannassa kesälauantaisin järjestetyillä puistokirppiksillä käy kauppa. Tai järjestetyillä ja järjestetyillä – paikalle sai vain pelmahtaa ilmaiseksi oman vilttinsä ja roiniensa kanssa. Tuolla kerralla puistoon oli etsiytynyt itseni lisäksi noin tusinan verran myyjiä, mutta lämpimän aurinkoisesta säästä huolimatta asiakkaat olivat kovin vähissä. Olisiko markkinointipuolessa vielä vähän petraamista? Tämän kääntäjän kirjakaupassa ei siis ollut tungosta, mutta onneksi olinkin paikalla pääosin tunnelman takia. Samalla lailla olisin paistatellut päivää omalla takapihallakin.


Sitten viime käyntini kartanoon oli avattu myös söpö kahvila Mielihyvin, joka oli sisustettu tyylikalusteilla ja kattokruunuilla. Vitriinituotteet näyttivät kotitekoisilta ja olivat edullisia, mutta tällä säällä mieleni teki vain jäätelöä.

Huomenna Hiedanrannassa repäistään taas isommin, kun paikalla järjestetään alueen toimijoiden voimin maksuttomat puutarhajuhlat. Olisiko nyt tutustumisen paikka?

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Häämatka Islantiin, osa 3

Häämatkan "luonto-osuus" alkoi jo vedellä viimeisiään, kun ryskytimme pitkin Kjölur-erämaatietä kohti etelää ja Reykjavíkia. En kuitenkaan osannut vielä aavistaa, että reissun päräyttävimmät maisemat olivat vasta edessä. Vai mitä sanotte tästä:


Olin lentää pyrstölleni, kun nämä Kerlingarfjöll-vuoriston näkymät lävähtivät verkkokalvoilleni. Eihän tällaista paikkaa ole olemassakaan! Mutta Islannissapa on, ja juuri siksi se valikoituikin häämatkakohteeksemme. Punertavat vuorenrinteet, kiehuvan kuumat lähteet ja jäiseen turkoosiin vivahtavat lumipeitteet tekivät etenkin minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä, jos vuoriston nimi tarkoittaa suomeksi ämmävuoria, koin sen itselleni jotenkin erityisen merkitykselliseksi... Mies nimittäin kohkaa edelleen eniten Sprengisandur-tien autiomaamaisemista. Ja rallibaanasta.


Ennen ihmisten ilmoille palaamista halusin vielä viimeisen kerran istahtaa luonnonvaraiseen kuumaan lähteeseen, ja niinpä kävimme ottamassa kylvyn Hrunalaug-nimisessä paikassa. Tätä lähdettä ei varsinaisesti mainosteta missään, ja netin palstoilla alueen omistaja on huudellut jopa sulkevansa koko paikan, mutta niin vain lähteen vieressä oli oikein rahalipas "pääsymaksua" varten – vaikkei maksamista kukaan tietenkään valvonutkaan. 1 000 kruunua (noin 7,40 euroa) ei mielestäni ollut ihan mahdoton hinta hienosta kokemuksesta omassa rauhassa luonnon keskellä, etenkin kun omistaja pitää turistien jäljiltä paikat siisteinä ja käy jopa tyhjäämässä paikalle tuomansa roskiksen. (Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Blue Lagoonin standard-luokan pääsymaksu on kesäsesonkina huikeat 50 euroa!)


Häämatkan viimeiset 2,5 vuorokautta kulutimme Reykjavíkissa. Kaupunki on toki virkeä ja sympaattinen, mutta jouduimme toteamaan, että sen jo edellisellä reissulla nähtyämme aika tuli nyt pitkäksi. Keskustan putiikeissa myydään pääosin turistikrääsää ja kalliita villapaitoja, eivätkä ravintolakokemuksemme olleet aivan nappisuorituksia (Slippbarinnin huikeaa brunssia lukuun ottamatta, suosittelen!). Onneksi Airbnb-kämppämme oli sentään värikkään viihtyisä taiteilijakoti, kaduilla tuli vastaan roppakaupalla kissoja siliteltäviksi ja ajan sai kulumaan mukavasti myös uimahallissa muljuen. Emme oikein taida olla kaupunkilomailijoita... Ehdottomasti hienointa Islannissa onkin sen uskomattoman monimuotoinen ja ainutlaatuinen luonto, jossa riittää tutkittavaa pidemmäksi aikaa. Miehen mukaan Islantiin onkin joskus matkustettava vielä kolmannen kerran.

(Jos missasit edelliset osat matkakertomuksestamme, löydät ne täältä: 1 ja 2.)

tiistai 16. elokuuta 2016

Häämatka Islantiin, osa 2

Sprengisandurilta häämatkamme jatkui Mývatn-järven ympäristöön Pohjois-Islantiin. Alueella oli paljon erilaisia luonnonnähtävyyksiä vesiputouksista pseudokraattereihin, ja varasimmekin siihen tutustumiseen pari kolme päivää – johtuen osin myös siitä, että mies varasi hotellin vahingossa ensin väärälle yölle...





Alueella sijaitsee muun muassa monelle ainakin nimenä tuttu Dimmu borgir – ei se metallibändi vaan uhkaavan näköinen laavakenttä. Auringon hyväillessä rosoisia kökkäreitä ne näyttivät tosin melko vaarattomilta. Tuona päivänä helotus kävi itse asiassa niin kuumottavaksi, että jouduimme jo katumaan sitä, että jätimme aurinkorasvan ja shortsit tarkoituksella kotiin. Tarvoimme kentältä jatkuneessa matalassa pöheikössä kohti Hverfjallin kraatteria niin, että hiki virtasi. Kraatterin päällä saimme saman tien virvoitusta, kun siellä puhaltava kylmä tuuli oli kaataa meidät kumoon! Illalla huljuttelimme hikiset kroppamme Mývatn Nature Bathissa, joka oli kelpo vastine Grindavíkin Blue Lagoonille (missä olisimme viivähtäneet lentokentältä lähtiessämme, jos olisimme tajunneet varata liput etukäteen). Sieltä hotellille palattaessa sää muuttui yhtäkkiä, ja sukelsimme sankkaan sumupilveen.





Seuraavana päivänä tutustuimme Hveraröndin geotermiseen alueeseen, jossa maisemat olivat kuin joltain toiselta planeetalta. Lisäksi ilmassa tuoksahteli voimakas munapierun löyhkä. Mutakattilat muljuttivat kiehuvaa kuravelliä, ja kiuaskivien kasalta näyttävä keko pihisi ilmaan kuumaa höyryä. Alkoi suorastaan jännittää, koska kamara halkeaisi kinttujeni alta ja nielaisisi minut kuplivan liejusopan sattumaksi. Silti olin aivan fiiliksissä näkymistä! Muutaman kymmenen päässä meitä odotti seuraava luonnonihme, Dettifoss-vesiputous. Paikalla oli muutama muukin turisti, joka pällisteli putoavaa vettä selfiekeppeineen. Vesiputoukset ovat tosin kohdallamme kokeneet tylysti pienen inflaation, niin useita niitä olemme Islannissa jo nähneet, eikä tämä Euroopan voimakkaimmaksi tituleerattu yksilö viihdyttänytkään meitä kovin pitkään. Illalla kävimme vielä kurkkaamassa Grjótagjá-nimiseen luolaan, jossa on kuuma lähde. Game of Thrones -sarjassa kyseinen luola on kuulemma toiminut jonkinlaisen muhinoinnin näyttämönä, mutta itse en ainakaan olisi uskaltanut kastautua tulenkarvaiseen veteen.





Mývatnilta tiemme vei takaisin etelään Kjölur-nimistä ralliryskytysbaanaa pitkin. Matkalla poikkesimme tsekkaamassa Hveravellirin geotermiset meiningit ja jäävuorimaisemat. Hveraröndin jälkeen nämä paljon kehutut näkymät olivat melko tylsiä (!), mutta onneksi leirintäalueen kupeessa oli kiva kuuma kylpyamme, johon molskahdimme ennen maasturiin hyppäämistä. Mutta se seuraava kohde, se sai silmäni suorastaan putoamaan päästä! Jatkoa siis seuraa...

EDIT: Kolmas osa löytyy täältä.

perjantai 12. elokuuta 2016

Häämatka Islantiin, osa 1

Islanti ei ollut meille itsestäänselvä häämatkakohde, mutta se meille oli selvää, että paikan päällä sydäntalvella käyneinä halusimme ennemmin tai myöhemmin nähdä myös saaren kesän. Pakko myöntää, että tuntui hieman päättömältä uhrata koti-Suomen vähäisiä kesäpäiviä Islannin varmaan viileyteen (keskimääräinen lämpötila 15 astetta). Ja varata melko hinnakkaita lentoja, kun Heklan purkautumisuhalla oli juuri mässäilty uutisissa. Hinku Islantiin kävi kuitenkin sen verran kovaksi (etenkin miehen puolelta), että löimme kohteen lukkoon. Tämä häämatka ei olisi romanttisia iltakävelyjä leppeässä kesäilmassa, bikineissä hillumista hotellin altaalla drinkki kädessä eikä pelkkää pussailua ja auringonottoa lepolassessa. Tämä häämatka olisi rallikaahausta sora-autiomaan kuppaisilla teillä, mäkien könyämistä meikittä ja kuraisissa kuorivaatteissa ja nukkumista auton takakontissa kerrospukeutuneena (ja silti kylmissään). Ja se osoittautui upeimmaksi reissuksi koskaan.







Islanti on esteetikoille sopiva reissukohde. Mekin matkasimme sinne maisemien takia. Niitä löytyi yltäkylläisesti vaikkapa Landmannalaugarilta, jonka loputon avaruus jäi miehellä melko päällimmäisenä mieleen. Teimme tällä Heklan kupeessa sijaitsevalla alueella muutaman tunnin reippailun, minkä aikana kohtasimme jos jonkinlaisia näköaloja. Karua, sammaloitunutta kivikkoa, lumilaikkuja, vesiputouksia, oranssia hiekkaa, sulamisvesien turkooseja suistoja... Reippailun lopuksi oli mukava istahtaa kuumaan lähteeseen, etenkin kun pilviverho oli siinä vaiheessa jo hienosti avautunut, ja auringonsäteet kimmelsivät vedessä.





Landmannalaugarilta jatkoimme Sprengisandurille, maan pohjois-eteläsuunnassa halkaisevalle tielle, joka oli myös matkan mieleenpainuneimpia osuuksia. Mies ryskytti sitä vuokramaasturillamme kaikkiaan kuusi tuntia, 38 kilometrin keskinopeudella, varmasti jossakin euforisessa transsissa. Tie oli pitkä ja erittäin kivinen, mutta myös monttuinen, kapea, äärimmäisen karu ja ylitettävien jokien raidoittama. Joku sanoisi sitä varmasti tylsääkin tylsemmäksi, mutta meille se oli unohtumaton elämys. Yövyimme reitin varrella mersumme peräloosterissa ja heräsimme aamulla ihmeellisen kirkkaaseen auringonpaisteeseen, jota emme olleet Islannin-matkalta lainkaan odottaneet. Loppumatkalla kohtasimme vielä joukon issikoita, siellä keskellä ei-mitään. Aika satumaista.

Tarina jatkuu, pysy kanavalla!

EDIT: Seuraavat osat löydät täältä: 2 ja 3.

maanantai 8. elokuuta 2016

Häät kuvina

Saimme viimein valmiit hääkuvat valokuvaajaltamme, joten ennen kuin vilautan teille häämatkan kuva-antia, palataan vielä hetkeksi keväiseen juhlapäiväämme.


Meidät vihittiin Tampereen ylväässä tuomiokirkossa. Alttarille asteleminen osoittautui yllättäen melko jännittäväksi, mutta tuon pitkän suoran jälkeen oloni vapautui koko loppupäiväksi. Edes sulhasen nimettömään jumittanut sormus ei saanut minua hikeentymään. Kirkko-osuuden huippukohtia oli kitaristi-sellisti-laulajatrion esittämä versio Prince of Assyrian Whatever you want -kappaleesta, joka taisi liikuttaa useampaakin paikalla olijaa. Poistumismarssiksi olimme sen sijaan valinneet jylhän Zadok the priestin, jonka ainakin yksi häävieras tunnisti Mestarien liigan tunnariksi – ei sillä, että olisimme päätyneet siihen tarkoituksella, vaikka olikin kyseisen liigan finaalipelipäivä! Lisää huumoria saatiin, kun poistuimme sulhasen kanssa kirkolta mopoautolla.


Hääpaikkana toiminut Nokian TEHDAS 108 oli nappivalinta, vaikka huonekalujen siirteleminen oli edellisenä iltana vienytkin melko paljon aikaa kiireisestä illastamme. Tunnelma oli kohdallaan! Erityisen ylpeä olin myös eräästä rekvisiittavarastosta suhteilla lainattuun entiseen kirkon kattokruunuun, jonka hiiasimme tehtaan kattoon. Myös tehtaan sakki oli siitä niin innoissaan, että kruunu jätettiin paikalleen pitkäaikaislainaan, eikä meidän tarvinnutkaan enää roudata sitä takaisin. Niinpä siitä ovat saaneet iloita kesän muutkin hääparit. Monen vieraan mieleen painui varmasti myös muhkea, kokonaisena palvattu häränreisi sekä kakkubuffetin hulppea herkkuvalikoima.


Hääpäivän toinen jännä paikka oli puhe, jonka pidin sulhaselle koko poppoon edessä. Tai sitten sulhasen minulle pitämän puheen kuunteleminen... Häävalssia en oikeastaan edes miettinyt, koska vaikka olen kehno tanssija, suorituksen onnistumisella ei ollut niin väliä. Sitä paitsi kuulin viimeksi eilen palautetta, että tanssi sujui oikein hyvin, joten lienee syytä olla tyytyväinen. Tuoreen kälyni kuvaaman valssausvideon kieltäydyin kuitenkin varmuuden vuoksi katsomasta.


Tässä sitä siis ollaan onnellisesti naimisissa. Aika mahtavaa.

Kuvat: Tero Luutikivi