perjantai 15. heinäkuuta 2016

Häämatkafiilistelyä

Kuherruskuukausi (tai meidän tapauksessamme -viikko) on nyt aivan kulman takana, ja olemme jo ihan into piukassa! Moni häävieras toivotti meille aurinkoista häämatkaa, mutta hepä eivät tienneet, että kohteemme ei ole niitä kaikkein aurinkoisimpia. Suuntaamme nimittäin Islantiin, missä valoshow'sta vastaa pikemminkin tulivuori Hekla (toivottavasti ei kuitenkaan).

Olimme Islannissa jo vuodenvaihteessa 20122013, joten paikka on meille entuudestaan tuttu. Nyt olen kuitenkin kokemuksesta viisastuneena ymmärtänyt hankkia sinne kuoritakin... Tällä honeymoonilla ei nimittäin kannata olla sokerista. Islannissa luonnon kohtaa niin hyvässä kuin pahassakin: muistelen lämmöllä luonnonvaraisia kylpemispaikkoja, jylhiä vesiputouksia, päräyttävää geysiriä, huikaisevia jäävuoria, mustaa hiekkarantaa ja käsittämättömiä avaruusmaisemia, mutta en voi unohtaa myöskään puskevaa tuulta tai toistuvia sateita. Nämä luonnonihmeet vetävät meidän Islantiin siis uudemman kerran, koska saaren kesä (tai "kesä") on meiltä vielä kokematta ja pohjoispuoli ja keskiosa näkemättä  viimeksi kun tutustuimme talviseen Etelä- ja Länsi-Islantiin. Tässä hieman kuvallisia muisteloita edelliseltä retkeltämme matkustusintoa lietsomaan.


Kaivelin esiin myös sepustamani "listan" tästä merkillisestä maasta merkille panemiani asioita. Tosiaan, tällaistahan siellä oli:

Havaintoja Islannista:
Vesi haisee pahalta.
Skyr maistuu hyvältä.
Puut kasvaa riveissä.
Hevosilla on lyhyet jalat.
Ravintoloista voi loppua salaatti.
Jouluvaloja on, jopa hautakivissä.
Autoissa on isot renkaat.
Putoava vesi näyttää kivalta.
Vaakasuoraan tuleva vesi ei tunnu kivalta.
Pyhisin mistään ei saa mitään.
Nautapiparsteik on naudan pippuripihvi.
Jää jää mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?