keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Antoisa loma


Lomalla unohdin kaiken, jopa työt ja kissat. Menin sekaisin päivissä ja kellonajoissa. Aloin pitää 18-asteista pilvipoutaa normisäänä. Ja jopa hieman pettymyksenä, koska etelänlomalla nyt vain kuuluu saada iholle auringonpaistetta.


Niinpä lomatunnelmaan pääsy antoi hieman odottaa itseään, koska sääennuste muuttui päivittäin niin, että pilvisyys jatkuikin aina myös seuraavana päivänä, vaikka aiemmin oli jo ehditty luvattu aurinkoa. Muutaman ensimmäisen päivän odotin siis kiittämättömänä "kunnon lomaa". Lomaa, jota varten olin pakannut matkalaukkuun kaksi romaania, virkkaustyön ja piirustuspaperia hulppean kattoterassimme aurinkotuoliviihdykkeeksi nahankäristyksen oheen.


Vaikka saimme lopulta nauttia kuumuudesta parina päivänä, onneksi Madeiralla on muutakin tekemistä kuin auringossa lojuminen. Oikeasti halusin sinne nimittäin luonnon vuoksi. Näin helmikuussa saaren kaikki kasvillisuus ei toki ole parhaassa loistossaan, mutta vaellusreittien alkupisteille päästyäni minulla ei kerta kaikkiaan ollut aihetta minkäänlaiseen valitukseen. Mutta tehdäänkö niin, että kerron reippailuistamme lisää myöhemmin?


Jos minulta kysytään, Madeiralle ei kannatakaan lähteä shoppailu- tai ruokamatkalle. Vaate- ja kenkäkauppojen tarjonta oli sanalla sanoen heikkolaatuista. Kiinnostavimmat ostokset saattoikin tehdä Funchalin mercados dos lavradores -kauppahallissa, josta olisi voinut hankkia esimerkiksi käärmemäisen espadan eli mustahuotrakalan. Luin, että tämä roikale asuu niin syvällä meressä, että se kuolee paine-eroon jo ennen kuin kalastaja on ehtinyt nostaa sen pinnalle. Saman hallin "kasvispuolella" kojunpitäjät tyrkyttivät kilpaa maistiaisia eksoottisista hedelmistä, joita itsekin erehdyin ostamaan mojovaan ryöstöhintaan. Onneksi saamani passionhedelmät olivat sentään täysin syötäviä eivätkä kelvottomia, kuten kuulemma monet ananasbanaanit (eli peikonlehden hedelmät!), joita maistatetaan tietämättömille turisteille pehmeinä mutta myydään raakoina. Nuokin kuvaamani näyttävät vielä epäilyttävän vihreiltä.


Paikallinen ruoka oli kovin vaatimattomasti maustettua, ja annoksissa oli usein enemmän kokoa kuin makua. Mieleen jäivät ainoastaan alkuruoaksi tarjottu tomaatti-sipulikeitto, joka oli simppeliydestään huolimatta oikeasti hyvää, sekä mainio bolo do caco -bataattileipä valkosipulivoin kera. Yhden tällaisen leivän toin tuliaisiksi myös isälleni, joka tykkää muutenkin kakosta – tämän cacon maku muistutti mielestäni hyvin läheisesti länsisuomalaisen kakon makua! Lomaviikon aikana söimme jopa neljänä päivänä omassa Airbnb-kämpässämme tekemäämme ruokaa, koska ravintoloiden tarjonta ei juuri houkutellut. Viimeinen lounas hieman kansainvälisemmältä kalskahtaneessa raflassa (kuvassa yllä) taisikin olla se kaikkein paras.


Kuten kuvista ehkä huomaatte, nytpä emme olleetkaan liikkeellä kahdestaan, vaan mukana oli myös tuleva anoppini. Mies oli halunnut viedä äitinsä matkalle, koska muuten tämä ei käytännössä pääsisi reissuun kuin yksin. Epäileville tiedoksi, että meidän kolmen hengen konkkaronkkamme matka sujui oikein hyvin! Tällaisen reissun onnistumisen edellytyksenä toki on, että jokainen osaa ajatella myös muita osapuolia ja antaa tilaa, mikä taisi meillä toteutua vallan mukavasti.


Viikon aikana ehdin orientoitua madeiralaiseen elämänmenoon jo niin hyvin, että arvelin Suomen talven iskevän Helsinki-Vantaalla naamalle ja lujaa. Lentokoneen lähestyessä kiitorataa yritin vimmatusti olla vielä loman viime sekunnit äärimmäisen läsnä tuijottamalla intensiivisesti miehen tennareihin sullottuja villasukkajalkoja ja nauttimalla koneen jokaisesta tärähdyksestä pitäen niitä konkreettisena muistutuksena juuri tästä hetkestä. Kun astuisin ulos lentokoneesta, joutuisin palaamaan arkeen. Huoleton loma olisi takanapäin, ja loskavelli antaisi rujon kosketuksen todellisuuteen.

Pimeys, kylmyys ja märkyys eivät juuri antaneet armoa, mutta lämpimillä lomamuistoilla jaksaa taas jonkin matkaa eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?