perjantai 18. joulukuuta 2015

Aurinkoa takkahuoneessa

Stellalla oli vastikään blogissaan mielenkiintoinen näkemys, jonka mukaan "kodin sisustaminen on jokin mikä tapahtuu ajan kuluessa, ei jokin mikä pitää vartavasten tehdä". Niin totta! Meidänkin takkahuoneemme on muotoutunut näköisekseen pikkuhiljaa ja salakavalasti, ja alan vasta nyt mieltyä siihen. Vaikka vietämmekin siellä enimmäkseen kylmiä talvi-iltoja takkatulen äärellä leffan parissa, huone näytti yllättäen kovin kodikkaalta myös päivänpaisteessa.


Takkahuoneesta voi bongailla aiemmista postauksista tuttuja tavaroita, kuten juuri värkkäämäni pillihimmelin, mummunmökiltä roudatut lasipullot ja Tallinnasta ostetun lautarasian. Tekokarvaviltti oli taas miehen sisustuslöytö Salzburgista puolitoista vuotta sitten. Sen takana vilkkuvan tynnyrin samainen äijä hankki viimevuotiselta Joulutehtaalta Nokialta. Hiljattain lapsuudenkodistani kuskattu peikonlehti löysi sekin paikkansa sohvan kulmalta, johon se istuu kuin nakutettu.



Kirjahylly kotiutui meille puolivahingossa miehen firman muutossa. Haaveksin sen tilalle samantyyppistä hyllyä, joka olisi kuitenkin koko sohvan levyinen ja ei-niin-syvä (voiko sanoa matalampi?). Kaikkein hienointa olisi mielestäni saada kokonainen kirjahyllyseinä, mutta tässä asunnossa sellaiselle ei taitaisi olla edes luontevaa paikkaa.


Tällainen tila, joka meidän kahden ihmisen ja kahden kissan taloudessamme on silkkaa ylellisyyttä ja jopa turhuutta, onkin ehkä hyvä esimerkki huoneesta, joka kannattaa sisustaa tavara kerrallaan. Sohvan ja rahit hankittuamme huoneessa on oikeastaan jo kaikki välttämätön, loppu on enää hienosäätöä. Projekti jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?