torstai 31. joulukuuta 2015

Suklaalusikat


Aamiaiskoriin ujutettiin myös suklaalusikoita. Tai ihan konkreettisesti ne ovat sulatettuja suklaanökäreitä, joihin on tökätty pystyyn lusikka. Olin kyllä aiemmin kuullut sellaisista, mutta varsinaisen kipinän niiden tekemiseen sain Vauhtimartoilta, jotka olivat väkertäneet niitä Marttojen joulumyyjäisiin. Suklaalusikoiden pointti siis on, että ne sulatetaan mukilliseen kuumennettua maitoa, jolloin syntyy ihanan suklainen kaakaojuoma.


Näidenkään tekemiseen ei välttämättä tarvita erityistä ohjetta, koska idea selviää jo kuvaa katsomalla, mutta muutaman niksin tietämisestä on silti hyötyä. Minulle eniten pähkäilyä aiheutti kuitenkin tarvikkeiden hankinta. Hamusin ensisijaisesti puisia kertakäyttölusikoita, joita löysinkin lopulta Prismasta, mutta ne osoittautuivat yllättävän leveiksi pieniin vuokiin. Nappasin sitten viereisestä laarista muovilusikoita, jotka näyttävät niin erehdyttävästi oikeilta, että meiltä jo kysyttiin, haluammeko lahjakorin lusikat takaisin! Ihanilta näyttäisivät myös vintagehopealusikat. Myös sopivankokoisia vuokia metsästin useammasta paikasta. Nämä 4 cm:n vuoat tulivat vastaan Clas Ohlsonilla. Prismassakin olisi ollut suunnilleen samankokoisia mutta kuviollisia. Suklaan voi tietysti sulattaa mihin tahansa pieneen muottiin (esim. vitamiinishottipurkkiin), mutta jos muotti ei ole erityisen kaunis, se kannattaa suklaan jähmetyttyä poistaa, ainakin jos lusikan aikoo antaa lahjaksi.


Suklaalusikat

suklaata
polkagris-karkkeja irtokarkkiosastolta (tai Marianne-rouhetta tai minivaahtokarkkeja)
minivuokia
lusikoita

Pilko suklaa karkeaksi ja sulata se. Valuta suklaasula minivuokiin (itse valutin teelusikalla, mutta nätimpään lopputulokseen pääsee lappaamalla suklaasulan ensin pursotinpussiin). Laita vuoat jääkaappiin. Murskaa polkagris-karkit karkeaksi rouheeksi ja ripota rouhe noin 5 minuuttia jäähtyneiden suklaiden päälle (liian vetelän suklaasulan sisään se saattaa painua, ja liian kovettuneeseen se ei välttämättä enää tartu). Kun suklaasula on jähmettynyt noin 20 minuuttia, tökkää siihen lusikat – ne pysyvät kyllä pystyssä.

Jos annat suklaalusikat lahjaksi, pakkaa ne kirkkaaseen muovipussiin tai sellofaaniin ja askartele mukaan seuraavanlainen käyttöohje:


Oikein makeaa uutta vuotta teille kaikille!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mysli


Minusta myslin tekeminen itse on hieman kaksipiippuinen juttu. Omatekoisesta ruoasta tietää toki, mitä se sisältää, mutta toisin kuin monen muun syötävän kohdalla, itse tehty mysli ei aina tule halvemmaksi kuin kaupasta ostettu. Silti teen mysliä epäsäännöllisen säännöllisesti. Omatekoisessa on nyt vaan sitä jotain.


Lahjaksi annettavaan aamiaiskoriin itse tehty mysli kuuluu ehdottomasti. Tässäpä siis ohje kuvan mysliin, vaikka ei minulla varsinaisesti ole mitään uutta annettavaa myslireseptiikan saralle. Olen vain soveltanut ohjeen useammasta reseptistä omaan makuuni sopivaksi. Testannut sitä useaan otteeseen ja kirjannut ylös kohdat, joissa voi mennä vikaan. Niinkin on näet päässyt käymään.

Mysli

1 pellillinen

3–4 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
ripaus suolaa
1 ½ rkl vaahterasiirappia tai hunajaa
½ dl vettä
iso loraus oliiviöljyä
1 dl rouhittuja pähkinöitä
100 g rusinoita
100 g kuivattuja karpaloita

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kaurahiutaleet, siemenet ja suola leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä. Liuota vaahterasiirappi tai hunaja veteen ja kaada liuos ja oliiviöljy mysliseoksen joukkoon. Sekoita ja levitä mysli tasaisesti pellille (olen onnistunut polttamaan kohdat, joissa mysliä on ollut ohuelti). Paista mysliä uunin alatasolla 15–20 minuuttia välillä sekoittaen. Noin 7 minuuttia ennen paistoajan loppumista lisää joukkoon pähkinärouhe (itse olen monesti saanut pähkinät kärähtämään, jos olen lisännyt ne heti aluksi). Ota mysli uunista ja anna jäähtyä. Sekoita joukkoon rusinat ja karpalot.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Aamiaiskori


Sovelsimme tänä jouluna viime vuonna hyväksi havaitsemaamme lahjaideaa, herkkukoria, mutta varioimme sen teemaa. Kun vuosi sitten herkkujen yhdistävänä tekijänä oli Italia, tällä kertaa kokosimme korin aamiais- tai brunssitarvikkeista.


Teimme yhteensä neljä koria, ja ruokatarvikkeet vaihtelivat himppasen lahjansaajan mukaan. Joka kopasta löytyivät kuitenkin seuraavat syötävät:

-kahvia
-teetä
-hunajaa
-näkkäriä
-appelsiinimarmeladia
-suklaacookieita
-mysliä
-suklaalusikoita

Viisi viimeistä tein kunnianhimoisesti itse yhdessä viiden tunnin keittiösessiossa. Lisäksi koria olisi voinut täydentää vaikkapa nättiin lasipulloon pakatulla appelsiinimehulla, mutta meidän koppamme tuli jo muutenkin aika täyteen. Metallilankainen kori näytti sopivan trendikkäältä, mukavasti erityyliseltä kuin viimevuotiset rottinkikorit, ja ruokapakkaukset näkyivät siitä kivasti läpi. Sille on myös helppo keksiä jatkokäyttöä, kun herkut on popsittu.



Näkkärin ohje on vanha tuttu, mitä sitä hyvää muuttamaan, etenkin liukuhihnaleivottaessa. Appelsiinimarmeladin resepti taas napattiin simppelisti Dansukkerin sivuilta. Suklaacookieiden ohje on lähes sama kuin näiden keksien, mutta siinä pähkinät on jätetty pois, muscovado vaihdettu fariinisokeriin ja kaakaojauhe korvattu ½ desillä vehnäjauhoja. Näistä cookieista tein tarkoituksella myös hieman pienempiä.

Lopuista tekeleistä kirjoitan kustakin oman postauksensa, pysykää siis kanavalla.

EDIT: Lisätty linkit ohjepostauksiin.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Rauhaa, joulurauhaa


Tämä on vielä se elämänvaihe, kun joulunpyhät tarkoittavat siirtyilyä paikasta toiseen. Olemme nuoria, vetreitä ja perheettömiä, ja meillä on kaikki maailman aika. Niinpä on kaikille helpointa, että kuljemme jouluna sukulaisten väliä.


On tietenkin ihanaa, että olemme toivottuja vieraita niin monessa kyläpaikassa. Kun käyntiämme kuitenkin odottavat meidän molempien vanhemmat (joista omani ovat vielä eronneet), mummut ja kummit, on joka vuosi arvottava, kenen luona vietetään aatto ja kenen luona muut pyhät. Aika ei vain millään riitä aivan kaikkeen.


Pakko myöntää, että kun palasimme tapaninpäivänä joulunvietosta kotiin, torkahdin puolivahingossa iltanokosille, mikä ei siis ole lainkaan minulle tyypillistä. Syynsä tähän oli varmasti epäsäännölliseksi käyneellä päivärytmillä mutta myös reissaamisen aiheuttamalla väsymyksellä.


Vaikka vältyin tyystin siivoomiselta ja ruoanlaitolta viettämällä joulun toisten kodeissa, joissa pääsin valmiisiin ruokapöytiin ja passattavaksi, onnistuin silti uupumaan. En halua missään nimessä kuulostaa kiittämättömältä, mutta joulun rauha toteutui ehkä parhaiten vasta kotiin palattuamme, kun sain vetää lonkkaa sohvalla suklaita syöden ja rytkykalsarit jalassa, aikataulut jo takana päin. Sitä taas en tiedä, tuntuisiko joulu lainkaan joululta ilman tätä paikasta toiseen suhaamista.


Tai vaihtoehtoisesti kunnon puunausta ja keittiössä vietettyjä tunteja. Joskus vielä kokeillaan sitäkin – ikiomassa kodissa vietettyä joulua, josta tulevat ehkä vuorostaan nauttimaan myös ne sukulaiset, jotka ovat toistaiseksi kestinneet ja hyysänneet meitä.

Arvelenkin, että onnistuneen joulun resepti on tohinaa ja rauhoittumista oikeassa suhteessa. Tunnelman luomiseen tarvitaan niitä molempia.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun alla

Meillä ei ole tehty joulusiivoa. Ei leivottu pipareita, tortuista nyt puhumattakaan. Eilen toisesta jouluvalostammekin possahti lamppu. Joulun vietämme sukuloiden, joten oman kodin laitto saa reilusti "unohtua". En sitä paitsi ole lainkaan sitä ihmistyyppiä, joka vaihtaa jouluksi sesonkiverhot.


Harvat lahjat on sentään jo kääräisty paketteihin. Kuvan lämmikkeillä lahjottiin vuodenvaihteessa Lappiin muuttavaa kaveriperhettä puolitoista viikkoa sitten, sukat ja lapaset olivat löytöjä Marttojen joulumyyjäisistä. Muista lahjoista en uskalla vielä hiiskua. Sen voinen paljastaa, että jotain itse tehtyä on luvassa – ei täällä aivan toimettomina ole tonttuiltu. Mutta siitä lisää vasta joulun jälkeen...

perjantai 18. joulukuuta 2015

Aurinkoa takkahuoneessa

Stellalla oli vastikään blogissaan mielenkiintoinen näkemys, jonka mukaan "kodin sisustaminen on jokin mikä tapahtuu ajan kuluessa, ei jokin mikä pitää vartavasten tehdä". Niin totta! Meidänkin takkahuoneemme on muotoutunut näköisekseen pikkuhiljaa ja salakavalasti, ja alan vasta nyt mieltyä siihen. Vaikka vietämmekin siellä enimmäkseen kylmiä talvi-iltoja takkatulen äärellä leffan parissa, huone näytti yllättäen kovin kodikkaalta myös päivänpaisteessa.


Takkahuoneesta voi bongailla aiemmista postauksista tuttuja tavaroita, kuten juuri värkkäämäni pillihimmelin, mummunmökiltä roudatut lasipullot ja Tallinnasta ostetun lautarasian. Tekokarvaviltti oli taas miehen sisustuslöytö Salzburgista puolitoista vuotta sitten. Sen takana vilkkuvan tynnyrin samainen äijä hankki viimevuotiselta Joulutehtaalta Nokialta. Hiljattain lapsuudenkodistani kuskattu peikonlehti löysi sekin paikkansa sohvan kulmalta, johon se istuu kuin nakutettu.



Kirjahylly kotiutui meille puolivahingossa miehen firman muutossa. Haaveksin sen tilalle samantyyppistä hyllyä, joka olisi kuitenkin koko sohvan levyinen ja ei-niin-syvä (voiko sanoa matalampi?). Kaikkein hienointa olisi mielestäni saada kokonainen kirjahyllyseinä, mutta tässä asunnossa sellaiselle ei taitaisi olla edes luontevaa paikkaa.


Tällainen tila, joka meidän kahden ihmisen ja kahden kissan taloudessamme on silkkaa ylellisyyttä ja jopa turhuutta, onkin ehkä hyvä esimerkki huoneesta, joka kannattaa sisustaa tavara kerrallaan. Sohvan ja rahit hankittuamme huoneessa on oikeastaan jo kaikki välttämätön, loppu on enää hienosäätöä. Projekti jatkuu.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Valopula

Nämä ovat taas näitä aikoja, kun ei hotsita, ei viitsi, ei kiinnosta. Aamuisin väsyttää, ei jaksa nousta sängystä. Iltaisin tahtoo vain venyä sohvalla. Mikään ei oikein innosta. Koko ajan tekee mieli herkkuja. On iso paha kaamos.



Eikä minua lohduta pätkääkään ajatus siitä, että talvipäivänseisaus on viikon päästä. Sehän tarkoittaa vain, että vielä kahden viikon päästä aurinko laskee täysin samaan aikaan kuin nyt. Kuukauden päästä samaan aikaan kuin marraskuun lopussa. Plääh.


Tarvitsen valoa. Kun aurinko paistaa, haluaisin tehdä kaikki asiat samaan aikaan: siivota, sisustaa, valokuvata, kokata, ulkoilla mutta myös fiilistellä rauhassa. Joskus vähäkin valo riittää ja tekee iloiseksi. Onneksi työhuoneessani on sentään huoneenlevyiset kolme ikkunaa, niistä saan tankattua talvipäivien vaivoin heruttamat auringonsäteet.

Nyt auttaisi lomareissu etelän lämpöön ja aurinkoon, katsotaan onnistuisiko sellainen vielä tässä lähitulevaisuudessa...

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kenkälöytöjä

Psst! Kerron teille salaisuuden: olen löytänyt uuden lempparikirpparin. Älkää vain kertoko kellekään, mutta se on Lielahden Fida. Muuten joku muu vielä ehtii kuoria kermat nenuni edestä.


Viime Fida-käynnillä pääsin kenkien taivaaseen. Tai epäilen vahvasti, että joku mummuparka tässä oli joutunut taivaaseen, sillä kirppikselle oli raijattu mahtava kokoelma nahkaisia vintagesaapikkaita. Vieläpä minun kokoani! Vai miten usein sitä muka joutuu kirpparilla pohtimaan, kuinka monet kengät sitä kehtaisi ostaa? Minä ostin kahdet.


Ruskeat Janitat sujahtivat jalkaani hienosti. Nyt minulla on vihdoin vuorelliset korolliset talvisaappaat, joihin mahtuu villasukat (elän ainakin puolet vuodesta 24/7 villikset jalassa). Korko tuo naisellisuutta mutta on vielä kävelytaitoihini maltillinen ja erittäin tukeva. Käytännöllisyys ennen kaikkea...


Nämä punertavat saapikkaat taas olivat oikea retronami. Tykkään etenkin varren tikkauksista. Ja kerrankin pitkät saappaat, joihin paksut sääreni mahtuvat heittämällä! Mies taisi luonnehtia näitä mummuhtaviksi, mutta aivan sama. Nää on ihanat!

Yhteensä nämä popot maksoivat vain 26 euroa. Tokihan kengät ovat kuluneet, eivätkä ne varmasti lämmitä täysin yhtä tehokkaasti kuin upouudet yksilöt, mutta jotain vastaanpanematonta viehätystä näissä kuitenkin on. Kirpparilöytöjen kohdalla mietin myös aina sitä, että jos jokin esine on kestänyt niin hyvin tähän päivään asti, käyttöikää on luultavasti myös reippaasti jäljellä. Ja käyttöönhän nämä kopottimet nyt pääsevät!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Itsenäisyysjuhlat


Meillä on vanhojen opiskelukavereideni kanssa itsenäisyyspäivään liittyvä perinne. Juhlimme päivää parhaisiin pukeutuneina ruoan merkeissä jonkun meistä kotona ja illan lopuksi arvostelemme (usein hyvin kriittisestikin) linnan juhlien kolttuja. Tänä vuonna kokoonnuimme peräti 14 hengen voimin nyt kuudennen kerran, mikä on aika muikeaa ottaen huomioon sen, miten porukkamme on tässä vaiheessa jo suurimmaksi osaksi valmistunut, vaihtanut alaa tai levittäytynyt pitkin poikin Suomea aina Kemistä Helsinkiin ja Turusta Lahteen.


Tällä kertaa ketään ei oikein hotsittanut kokata, joten päätimme tilata sapuskat hulppeasti pitopalvelulta. Ja miksikäs ei? Hinta jäi lopulta paljon halvemmaksi kuin ravintolareissulla. Eikä kukaan joutunut viettämään koko juhlailtaa keittiössä.


Toki emäntämme oli leiponut meille Ellen Svinhufvudin kakkua leivosmuodossa. Miten fiiniä!

Koska itsenäisyyspäivä osui tällä kertaa sunnuntaille ja osalla porukastamme oli edessä pitkäkin kotimatka, lopettelimme juhlat jo kuuden maissa. Tämä pariskunta ehtikin vielä näppärästi kotiin tarkastelemaan illan mekkotarjontaa omalta sohvalta lököverkkarit jalassa. Ettei nyt aivan liian hienoksi heittäydytä.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Papan jouluvalot


Ensimmäisen adventin ja joulukuun kunniaksi asensin taas olohuoneen ikkunaan jouluvalon. En oikein välitä jouluhössötyksistä, mutta jouluvalon ripustamisessa on joka vuonna jotain taianomaista. Etenkin kun esille saa ottaa tämän kauniin, miehen papan puusta tekemän yksilön.


Pappa on aikoinaan askarrellut valoja oikein liukuhihnalta, joten tänä jouluna niitä on meillä peräti kaksi. Extrakappaleen laitoin työhuoneemme ikkunaan piristämään arkeani. Huone on muuten useimmiten kokonaan minun valtakuntaani, vaikka myös miehellä on siellä työpiste.


Nyt jouluvalot ovat symmetrisesti talon molemmissa päissä ulkopuolelta katsottuna. Paremmalta ne näyttävät tietysti hämärän laskeuduttua. Olen aika varma, että varastoista löytyisi myös kolmas valo keskimmäiseen huoneeseen, jos joskus tekisi mieli täydentää koko rivi.