maanantai 31. elokuuta 2015

Loppukesän leffailta


Vuosi sitten järkkäämäni elokuvailta etupihalla osoittautui sellaiseksi sukseeksi, että halusin toistaa menestysreseptiä tänäkin kesänä. Siispä kamat kasaan, jengi koolle ja leffa pyörimään. Päivä oli ollut lähes helteinen, joten iltakin alkoi mukavan leppeänä ja tunnelmallisen hämyisänä. Yhdeksältä oli riittävän pimeää pyöräyttää videotykki käyntiin.


Viime talvena pihaan putkahtanut ulkoporeallas blokkasi vähän katsomopaikkoja mutta toimi näppärästi nyyttärieväiden tarjoilualustana. Cooleinta olisi tietysti ollut katsoa filmi ammeesta, ellei se olisi ammottanut tyhjyyttään heti alkukesästä lähtien.

Elokuvaksi valikoitui ranskalaista komediallista draamaa, jonka juoni tai pikemminkin juonettomuus saattoi jakaa katsomon mielipiteitä. Joka tapauksessa havaittavissa oli, että yleisö osasi nauttia tunnelmasta. Ehkä kesän hiipuminen syksyksi ei tunnu aivan yhtä haikealta, kun varhain pimenevistä illoista ymmärtää repiä riemua vaikka ulkoilmaleffaa katsellen.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kuvakertomus Morzinesta

Mitä siis tapahtuikaan reissullamme Alpeilla? No, tämän takia sinne lähdettiin:


Portes du Soleil on kuulemma yksi legendaarisimmista alamäkiajopaikoista ja tukikohtamme Morzinen kylä sen jonkinlainen keskipiste. Mies ryskytti pyörällään kiitettävän monta tuntia ja oli ilmeisen innostunut asiasta. Kuten sanottua, itse tein sillä aikaa omia töitäni ja sapuskaa alamäkiajajalle, mutta ehdin toki myös kiertellä kylää. Siellä näytti tältä:


Parasta paikassa olivat maisemat. Reilun 3 000 asukkaan kyläpahasen keskustan oli nähnyt muutamassa tunnissa, tosin itse sain kulutettua hommaan kaksi erillistä päivää, koska en taaskaan muistanut ranskalaisten siestaa eli sitä, että kaupat ja putiikit ovat kiinni (mielestäni parhaimman shoppailuajan) noin kello kahdestatoista kolmeen. Etukäteen olin selvittänyt Morzinesta vain sen, että paikallinen perinneruoka on nimeltään tartiflette (first things first). Niinpä katsoin velvollisuudekseni maistaa sitä. Kyseessä oli kermaperunoita muistuttava annos, joka sisälsi possunkylkeä, juustoa ja sipulia. Hyvää mutta ilmeisen epäterveellistä. Pisteet Morzine sai myös yhtenäisestä arkkitehtuurista ja messevistä kukkakoristeluista. Mutta arkkitehtuurista puheen ollen, katsokaas tätä:


Vuorenrinteellä vielä 700 metriä Morzinea korkeammalla nökötti kylän todella omalaatuinen "lähiö", Avoriaz. Paukahdimme paikalle yhtenä sateisena iltapäivänä tietämättä oikein mihin olimme tulleet. Niinpä hämmennys oli suuri, kun ymmärsimme, että Morzinen keskustaan asti siintäneet pari jättimäistä ja hyvin oudonnäköistä kerrostaloa olivat pelkkää alkusoittoa. Paikalle oli 1960-luvulla rakennettu lomakylä, jonka kaikki rakennukset oli verhoiltu punertavalla puulla. Taloissa oli yhtenäinen tyyli, mutta niistä jokainen oli aivan omanlaisensa. Vielä enemmän hämmennyimme tajutessamme, että talojen orgaaniset muodot noudattelivat taustalla kohoavien vuorten muotoja ja sulautuivat väreiltäänkin hienosti ympäristöönsä. Huikeaa. Olimme myytyjä. Vuorilla leijuva sumu teki paikasta vain entistä taianomaisemman, ja sateisen harmaat sävyt natsastivat Avoriazin fiilikseen täydellisesti.


Oli Morzinen liepeillä muutakin jännää tutkittavaa. Kuten Lac de Montriondin vuoristojärvi, jonka kävimme kiertämässä. Sen vesi oli eksoottisen vihreää, mikä tosin johtui tylsästi vain siitä, että siihen heijastui vastakkaisen rannan kuusikko. Järvi tuntui olevan melkoinen turistikohde, mutta jotenkin se lumosi minut melko tehokkaasti. Vihertävää vettä olisi voinut tuijottaa pitkään.


Matkan viimeisenä iltana pääsin minäkin lasketteluhissin kyytiin ja ottamaan tuntumaa vuoristopolkuihin, tosin ihan omin jaloin enkä sentään pyörän päällä. Taivalsimme kahdeksan kilometrin reitin, jonka nousut ja laskut tuntuvat koivissani edelleen. Maisemat olivat jylhiä ja sää helteinen. Eikä meillä tietenkään ollut mitään pään peitoksi (paitsi paidat). Kohtasimme vain pari muuta reippailijaa sekä muutaman lehmän, joiden kaulassa olevat kellot kalkattivat korviimme vielä pitkään. Alppilaiset mustikat maistuivat kotoisia makeammilta, ja mieleni teki hörpätä myös vuoristopuron kirkasta ja jääkylmää vettä, mutta lehmänlantakontaminaation pelossa jätin sen kuitenkin tekemättä.

Visuaalisesti näin antoisalle "työlomalle" minut on ehkä helppo houkutella toistekin.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Lomakokkausta

Mies pyysi minut mukaan alamäkiajolomalleen Ranskan Morzineen, vaikken edes aja alamäkeen (kokeilin kerran Åressa, eikä se ehkä ollut minun juttuni). Tokihan se on näppärää, että reissulla on mukana yksityinen kokki. Arvelin, että kykenen juuri ja juuri tekemään töitä oman työhuoneeni sijaan ranskanmaalaiselta parvekkeelta, jolta on näkymä Alpeille. Ja kokkaamaan siinä sivussa rakkaalle pyöräilijäukolleni pari ateriaa päivässä. Tiedän jo kokemuksesta, ettei laskettelukylissä ole ei-sporttisille juuri muuta ajanvietettä kuin matkamuisto- ja urheilukauppojen koluaminen, mikä ei tätä muikkelia juuri napostele. Niinpä voinkin käyttää aikani käännöstöiden ohella omatekoisten herkkujen napostelemiseen.


Majoitus valitaan siis sillä kriteerillä, että kämpässä on melko hyvin varusteltu keittiö. Perillä asunnossa teemme tupatarkastuksen ja toteamme, ettei laskettelijaväki nähtävästi kaipaa keittiöönsä uunia. Painekattila löytyy, ja emäntämme mukaan ruokaa voi kypsentää savipadassa liedellä. Siivilä on, raastinta ei. No hyvä, näillä on mentävä. Kaivan matkalaukusta esiin suolan, mustapippurin, valikoiman muita mausteita ja fondinappeja. Näitä pakkaan aina mukaan reissulle lähtiessäni, jottei kaikkea tarvitse ostaa paikan päältä jättipakkauksissa. Olen valmis.


Iltapäiväneljältä alakerran baarissa alkaa soida musiikki ja väkeä rupeaa kerääntymään parvekkeemme alla sijaitsevien ulkopöytien ääreen. Parvekkeen ovista kantautuu ranskankielinen puheensorina brittisolkotuksella höystettynä. Alan kolistella kattiloita avokeittiössäni. Haistakaa te siellä alhaalla pasta!


Itken sipulin ääressä, onnesta toki, ja kalttaan tomaatit, ihan vain koska nyt ei ole kiire mihinkään. Lomalla ruoanlaitossa on ihan erilaista taikaa. Siihen voi käyttää ruhtinaallisesti aikaa. Järkevintä, mitä voin tehdä juuri nyt, on silputa valkosipulia; ei tarvitse miettiä kotitöitä tai arkisia murheita. Eikä niillä käännöstöilläkään nyt niin hoppu ole.

Kuvasin lähikaupan aukioloajat, koska eihän niitä muuten muista. Ja perkuleen siesta, se unohtuu aina!

Viidentenä reissupäivänä totean, että olemme hankkineet jääkaappiin neljää erilaista juustoa. Kolme ruoanlaittoa varten ja yksi leivän päälle. Tässä keittiössä on todella kokattu. Ja ravintolassa käyty vain kahdesti. Ja me kun olemme sentään Ranskassa.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Lomasiivous

Opin äiteltä jo muksuna, että ennen kuin on lähdössä vähänkin pidemmäksi aikaa pois kotoa, pitää aina siivota. Sillä mikään ei ole ikävämpää kuin palata takaisin sotkuiseen kämppään. Niinpä lapsuudenkodissani pistettiin paikat aina kuntoon ennen reissuun lähtöä. Tiskejä ei jätetty altaaseen eikä tavaroita levälleen.

Toisaalta sain myös kuulla, että jos irvistelee, naama saattaa jäädä sellaiseksi. Joten ehkä aivan kaikkia kotoa saatuja oppeja ei kannattanut ottaa tosissaan.


Tänään on kuitenkin siivottu, antaumuksella. Joissain kotikotona opituissa jutuissa oli nimittäin jotain perääkin. Huomenna viemme kissalapsemme hoitoon ja ylihuomenna olemme jo muutaman tuhannen kilometrin päässä siististä kodistamme.

Ruohonleikkuri tosin levisi lopullisesti ennen pihan siistimistä, joten ellemme lomalla näe riittävästi villiä luontoa, kohtaamme sitä viimeistään kotiin palatessamme.

maanantai 17. elokuuta 2015

Hiedanranta ja 7000 kyylää


Huomasin viikko sitten Febukasta, että Hiedanrannassa, Lielahden vanhalla ja tähän asti suljettuna olleella tehdasalueella, järjestetään viikonloppuna kaikille avoimet puutarhajuhlat. Klikkasin heti kärppänä eventin osallistun-nappulaa, koska tiesin, että etenkin mies oli jo ehtinyt himoilla porttien paremmalle puolelle pääsemisestä. Tällaisia erikoisten paikkojen kyylääjiä puiden takaa sojottavat kartanon tornit ja tehtaan jännittävät huudit olivat houkutelleet jo pitkään.


Viikon mittaan tapahtumaa mainostettiin isosti sekä Tamperelaisessa että Aamulehdessä, joten aloin ounastella, että paikalle löytää jokunen muukin kyylä kuin me. Lauantaina alueelle sompaillessamme saimmekin heti todeta, että Tampereella taitaa asua suorastaan valtaisa määrä kyyliä  tienvarret olivat täynnä autoja ja paikalle sai sotkea varsinaisen ihmislössin lomassa puikkien.


Eikä ihme, sillä olihan Hiedanrannassa paljon hienoa nähtävää, muun muassa Wilhelm Fredrik von Nottbeckin asuttama kartano upeine puistoineen ja tehtaan vesilaitos. Jengin usutti varmasti liikkeelle myös vihdoin ihanan kesäiseksi muuttunut sää, joka suorastaan viekoitteli ulkoilmailoitteluun. Perjantain ja lauantain aikana paikalla pyörähtikin kuuleman mukaan kaiken kaikkiaan yli 7 000 tyyppiä!


Ja kun kerran puutarhajuhlissa oltiin, oli tietenkin varustauduttava asianmukaisin eväin. Mikä myös ilahduttavaa, punavalkoruudullinen piknikvilttini pääsi koko kesän odottelun jälkeen tositoimiin!

torstai 6. elokuuta 2015

Juhlapaikkana TEHDAS 108

Nyt on kuulkaa sellainen juttu, että suunnittelemme häitä. Juu, ihan omia vielä. Niinpä ajattelin, että olisi ajankohtainen hetki kertoa hieman meidän juhlapaikastamme, jossa ensi keväänä kekkeröidään. Se on tämä:


Eipä ole korea kartano tai söpö seurantalo, vaan ihka oikea tehdas. Nimittäin TEHDAS 108 Nokialla. Sama paikka, jota hehkutin jo viime talvena (tietämättä vielä silloin, minkä tapahtuman näyttämönä paikka tulisi puolitoista vuotta myöhemmin toimimaan). Nämä kuvat napsin jo aiemmin kesällä, mutta tehtaaseen pääsee tänä viikonloppuna tutustumaan näppärästi Tapio-festivaalin merkeissä. Noin niin kuin vink vink...


Tämä on tila, joka inspiroi meitä. Aivan eri tavalla kuin mikään tamperelainen juhlatila, johon tutustuimme. Pakko silti myöntää, että meitä pikkuisen jännittää, miten näin karhea hääpaikka otetaan vieraiden puolelta vastaan. Meistä tila on suorastaan yybercool, sikamagee ja räyh, mutta mitä sanoo hääväki? Vaatii pikaista paikkamaalausta ja pakkelia seinille eikä ymmärrä tilan rujoa kauneutta, tunnelmaa ja avaruutta?

Mutta nähtävästi teemmekin asiat hieman eri tavalla. Ei siksi, että haluaisimme olla erikoisuudentavoittelijoita, vaan koska tällaisia me vain olemme. Hääsuunnitelmista kertoessa olen jo ehtinyt törmätä kummasteluun. Voimmeko olla kihloissa, koska meillä ei ole sormuksia? Mikäs nyt eteen, kun juuri leikkautit lyhyen tukan ja olet nyt menossa naimisiin? Etkä aio laittaa huntua! Ja harkitset hääpuvun teettämistä matonkuteista (mekko on jo)! Häihin jos mihin liittyy valtavasti perinteitä, mutta entä jos juhla olisikin juhlakalujen näköinen tapahtuma eikä vain traditioiden muovaama toimitus? Jos en halua tulla morsiamena ryöstetyksi tai polkaista kakkua, pitääkö minun juhlia perinteisessä hääpaikassakaan? Emme tietenkään halua tehdä kaikkea eri tavalla kuin muut, mutta omiin juhliin olisi kiva poimia ne omannäköisimmät kirsikat kakusta ja rusinat pullasta.

(Eikä pelkoa: blogini ei ole muuttumassa hääblogiksi. Korkeintaan saatan hiukan miettiä ääneen, miten tämän rouhean tilan koristelisimme. Luvassa on ainakin vastakohtia ja valkoista...)