torstai 30. heinäkuuta 2015

Pizzeria takapihalla

Viime viikko oli täydellinen kesäviikko  ellei oteta laskuihin säätä. Juuri sellainen vilkas ja sosiaalinen viikko, joista kesällä pitäisi muistaa nauttia useamminkin. Aktiviteetteja ja treffejä oli buukattu kalenteriin maanantaita lukuun ottamatta joka päiväksi. Viikko huipentui sunnuntaisiin pizzakekkereihin marttakollegan takapihalla.


Emäntämme oli nimittäin rakentanut talonsa nurkalle mahtavan pizzauunin! Pizzat paistuivat todella nopeasti parissa minuutissa, aivan kuten autenttisessa uunissa kuuluukin. Me ruokavieraat olimme tuoneet mukanamme erilaisia täytteitä, joista sovellettiin yhdessä monenmoisia minipizzakomboja maisteltaviksi.


Raikkain yhdistelmä taisi olla vuohenjuusto-mansikkapizza, ainakin jos minulta kysytään.


Mutta entä mitä pidätte nutellapizzasta banaaneilla ja manssuilla ryyditettynä? Se kävi jo melkein leivonnaisesta ja maistui mainiolta suolaisten herkkujen päälle. Vaikka oli jälkkäriksi vielä emännän leipomaa tiramisuakin. Italialaiseen tyyliin, tietty.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Turku, tykkään susta


Tiedättehän sloganin Varför Paris, vi har ju Åbo? Tätä samaa pohdiskelin puolentoista päivän Turun-minilomallamme.

Kiepsahdus länsirannikolla oli virkistävä katkos työviikkoon ja jotain mukavaa odotettavaa. Visiitti Turkuun todisti taas kerran, ettei aina tarvitse lennellä kauas voidakseen inspiroitua ja nauttia uusista tuulista. Turussa pääsimme nauttimaan jopa auringosta!


Turussa pääasiassa söin. 30-tuntisen reissumme aikana ehdin olla kaksi kertaa ravintolalounaalla, kerran illallisella, kertaalleen hotelliaamiaisella (suositus: Hotel Centron aamupala oli monipuolisimpia koskaan!) ja istua kaljanjuontiseurana jokilaivalla. Hiio-hoi, etten sanoisi. Mutta mitä ihania ravintoloita Turussa olikaan, niin kulinaarisesti kuin esteettisestikin: annokset olivat mainioita ja runsaita ja miljööt ilahduttavan mietittyjä ja inspiroivia. (Myös paikallisten tarkkailupaikkoina. Sori nyt vaan, turkulaiset, älkää ymmärtäkö tätä väärin; porukka siellä on lähes järjestään kuin jokin leffan kuvauksista. Tyyli teillä on hallussa.)


Reissun kulttuuripläjäys oli käynti Turun linnassa. Edellinen vierailuni kyseisessä paikassa oli vuodelta 1995, enkä muistanut pytingistä oikein muuta kuin ikkunasyvennykset. Jotain oppia jäi tällä kertaa päähän, kuin pänttäsimme historiaplansseja. Mieleen jäivät myös 60-lukuisen modernisti "sisustetut" linnasalit. Hmm...


Joka kaupungissa on poikettava kirpputoreilla. Turun UFF on järkyttävän kallis paikka, mutta niin vain sieltä jäi käteen pari paitaa. Kirpputori Lähimmäinen sijaitsee sen verran mielenkiintoisessa rakennuksessa, että pelkästään sen porrastasanteita on käytävä ihmettelemässä. Matkan varrelle osui myös Turun Ekotori, joka osoittautui siistiksi kierrätyskeskukseksi. Esimerkiksi siellä tyrkyllä olleet tuolit olisi myyty saman tien Tampereella.


Minilomaamme sisältyi myös sporttinen osuus, josta vastasi pyörät auton takakonttiin pakannut mies. Sain kiertoajelun Ruissalossa. Miekkonen veresti ruisrock-muistoja, ja minä mietin, pääsenköhän rantahiekalle vielä joskus baila-aikaan. Nyt tosin naapuritontilla viriteltiin pystyyn H2Ö-festareita.

Mitä sitä siis turhia venkoilemaan; mene Turkuun. Siellä on hyvänmakuista, nätinnäköistä ja kivaa tekemistä. No on. Kun kerran tamperelainenkin menee.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ruokakokeiluja ja -kokemuksia


Kitkutteleva kesä on viimein kypsyttänyt mansikat, joten haimme lauantaina torilta oman osuutemme sadosta. Samalla päätin, että aika on kypsä myös britakakun leipomiselle.

Britakakusta minulle tulee aina ja varmasti myös ikuisesti mieleen serkkujeni synttärit, joille heidän mummunsa (se toinen, ei meidän yhteinen) leipoi joka vuosi britakakkua. Kakku näytti herkulliselta, mutta en pystynyt ikinä maistamaan sitä, koska täytteenä oli aina mustikoita, joita lapsuuden nirsouksissani en suostunut syömään (monen muun ruoka-aineen ohella). Joten se siitä. Niinpä ensikosketus kakkuun jäi niinkin pitkälle kuin – uskokaa tai älkää  viime kevääseen, jos en nyt aivan väärin muista. Eikä tämä johtunut valikoivuudestani vaan kerta kaikkiaan siitä, etten päässyt enää vuosikausiin britakakkupöytään.

Leipomani mansikka-brita oli ihanaa ja kesäistä. Sillä sai taivuteltua jopa miehen, joka taas ei normaalisti tykkää marengista. Joutunee syömään tätä paakelssia toistekin.


Sunnuntaiksi taas oli hankittu ainekset broileri-artisokkasalaattiin, jonka ohje on peräisin juuri suomennettavana olevasta persialaisesta ruokakirjasta. Senkin myötä sain heittää pari ennakkoluuloa romukoppaan. Jogurttikastike voi a) olla hyvää ja b) toimia salaatin kanssa. Ruohosipuli ei häirinnyt tippaakaan, oikeastaan en edes huomannut sitä. Minttu pelasi myös suolaisessa ruoassa eikä vesikrassi maistunut pelottavalta.

No okei, en minä ihan näin ronkeli (enää) ole, mutta tällaiset makuyhdistelmät ovat enivei jotain aivan uutta meidän keittiössä. Tämäkin sörsseli taitaa kuitenkin jäädä ruokarepertuaariimme tästä lähtien.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Marttakerhoilua


"Marttakerholla tarkoitetaan vanhusten teekutsua/muuta juttutuokiota jossa kokoonnutaan pöydän ääreen ja juorutaan muista ihmisistä (kahvin ja pullan) kera.
Marttakerhon kokouksena voidaan puhua myös nuorempien henkilöiden juttutuokiosta (josta ei siis ole sovittu tunteja aikaisemmin, eikä pullia ole varattu)."

Urbaani sanakirja



Meidän Vauhtimarttojen tapaamiset eivät aivan istu kyseiseen määritelmään, vaikka usein niissä pulistaankin pulla suussa kahvipöydän ympärillä (ja ehkä pikkuisen kerrotaan juoruja). Kuten vaikkapa eilen.

Pullalla ja pulinalla on kuitenkin paikkansa, uskokaa pois. Totean jälleen kerran, että marttakokoontumiset, esimerkiksi nämä marttojen kotona pidettävät "askartelukerhot" – tai ompeluseurat, miksi niitä nyt kutsutaankin – ovat henkireikä tällaiselle kotoa työskentelevälle yksinyrittäjälle (tai kotiäidille, arvelisin). No, mikä tahansa sosiaalinen tilaisuus on. Vielä kun saa nähdä tuttuja ihmisiä lämminhenkisissä merkeissä, keventää tarvittaessa sydäntä ja siinä sivussa popsia vähän herkkuja, niin jaksaa taas hetken pakertaa yksinään.


Ja tosiaan, vaikka kyseessä oli askartelukerho, huomasin, että kamerassani oli saaliina pääosin kuvia illan tarjoiluista käsitöiden sijaan. Mutta toisaalta, ihmekös tuo, koska emäntämme oli varsin marttamaiseen tyylin pistänyt taas kerran pöydän koreaksi. Nyyttäriherkuilla täydennettynä, tietty.


Ja juu, sain myös pari villasukkaa parsittua. Se taisi kuitenkin olla vain pieni bonus.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vesillä, taas


Ettei meille vain alkaisi muodostua kesäperinteitä? Viikonloppuna pääsimme viimevuotiseen tapaan ystävämme paattikontaktin ansiosta veneilemään Näsijärvelle. Alus ja määränpää olivat samat mutta porukan kokoonpano ja reissun kesto hieman erilaiset. Putputimme saman matkan miehen isovanhempien mökille mutta tällä kertaa jäimme sinne ihan yöksi asti.


Alkuviikon sää oli ollut epävakainen ja jopa ukkostava, joten ehdimme jo pelätä reissun peruuntuvan. Aurinko päätti kuitenkin putkahtaa näkyviin melko heti Naistenlahdesta irrottautuessamme, ja lämmintäkin oli jopa sen verran, että miehet pääsivät riisumaan paitojaan (uu!). Spotifystä kaiveltiin tietenkin teemaan sopivaa taustamusaa Love boat -tunnarista Sailingiin.


Mökille päästyämme ensimmäiset hommat olivat tietenkin grillin sytyttäminen, ruoan valmisteleminen ja saunan lämmittäminen.


Ruoaksi oli melko simppelisti mehevää possun sisäfileetä (epäsuorasti grillattuna, kiitokset pro-kokille!), bataattiranskiksia ja yksinkertaista salaattia. Jälkkäriksi tekemääni key lime pietä kukaan ei jaksanut edes syödä. Siirryimme sulattelemaan sapuskaa saunan lauteille. Ilta alkoi kuitenkin siinä vaiheessa tuntua jo sen verran viileältä, ettei mieleni tehnyt vieläkään heittää talviturkkia...


Seuraavana aamuna teimme muuten miehen kanssa löytöjä mökin vintiltä, jonne mummu oli antanut tehdä ratsian. Kotiin kulkeutui muutama pullo, pärekori ja pari valaisinta. Näistä ehkä lisää myöhempänä.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Keittiö

Keittiömme on vilahdellut jo useissa päivityksissä, mutta omaa postausta en ole sille vielä omistanut. Nyt voisi olla aika korjata asia (kun kerran siivosinkin!).


Asia on nimittäin niin, että talomme perusteellisessa remontissa keittiö on ainoa huone, jonka mies jätti lähes ennalleen. Kaapistot ovat siis 20 vuoden takaa, arviolta vuodelta 1995. Siihen nähden ne ovat tosin moitteettomassa kunnossa, mistä syystä ne saivatkin jäädä paikoilleen. Aikanaan ne ovat varmasti olleet todella hulppeat, mutta sanotaanko näin, että omaan makuuni ne ovat hieman liian tummat ja kiiltävät...


Pakko silti myöntää, että keittiöön on valittu todella hyvin kulutusta kestäviä materiaaleja. Kaapistot näyttävät edelleen kuin katalogin sivuilta vetäistyiltä, ja kivitasot ovat auttamattoman käytännölliset. Kaappitilaakin on yli tarpeen, mikä on varmasti harvinaista monessa keittiössä. Nelisen vuotta sitten uusiksi menivät vain välitilan laatat ja lattia.


Yllä olevasta kuvasta näkyy, miten keittiö avautuu muuhun asuntoon. Harmaan lattian rajalla oli ennen seinät, tai itse asiassa ovet vasemmalle käytävään ja oikealle ruokailutilaan. Kuvassa aivan vasemmalla oleva tila oli myös alun perin kodinhoitohuonetta, joka kuitenkin liitettiin keittiöön jo aiemmassa remontissa, silloin parikymmentä vuotta sitten. Jos saisin nyt päättää, rakennuttaisin seinän samaan kohtaan uudelleen. Tilaa ei kuitenkaan tule käytettyä varsinaisiin keittiötöihin, koska se on kaukana "kolmiofunktioista".


Tästä kuvasta taas huomaa, että meiltä puuttuu keittiöstä ruokapöytä! Mies ei ole halunnut hommata sellaista, jottemme vain alkaisi syödä kaikkia aterioitamme keittiössä istuen. On kyllä mukavaa (ja ehkä jollain lailla juhlavaakin), että nyt tulee käytettyä varsinaista ruokailutilaa. Joskus voisi kuitenkin olla mukava popsia aamupalaa ikkunan alla, vaikka vain vaihtelun vuoksi. Ihanaa tässä keittiössä ovatkin isot ikkunat, joita emme ole halunneet tukkia verhoilla. Kesäisin valoa riittää. Isoissa ruokakekkereissä olemme siirtäneet tyhjään tilaan sinkkuyksiössäni palvelleen pöydän, joka ei varsinaisesti sovi keittiön tyyliin eikä kokoon mutta joka on tarjonnut hyvän työtason useammallekin salaatinpilkkojalle. Mutta katsotaan, kumpi meille tulee ensin, keittiöremontti vai aamiaispöytä...

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Jätskirohmut


Tämä on vaarassa muuttua (jälki)ruokablogiksi! Mutta kyllä: taas sitä on puuhasteltu keittiössä ja syöty herkkuja. Kesän kunniaksi ja palautetun keittokirjakäännöksen juhlistamiseksi halusin tehdä ihan omin kätösini jäätelöä. Ohje ei kuitenkaan ole työn alla olleesta opuksesta vaan – ylläri pylläri – Wicked sweet kitchen -blogista (kiitosta vaan loppumattomasta inspiraatiosta överimakeisiin herkkuihin!).


Kun tunnelmaa tekevät vielä mukava miekkonen, kaksi kissaa (ei kuvissa), uusi sisustuslehti ja taustalla pyörivä Allsång på Skansen, ei elämä ole kovin huonoa. Jäätelö ahmitaan tietenkin lusikoilla suoraan vuoasta sohvalla rötköttäen. Ansaittuja nautintoja, sanon minä!


Ainoa ongelma oli, että jäde oli aluksi melko kovaa, eikä sen sulamista nyt tietenkään olisi jaksanut odotella edes sekuntia! Jäätelökoneetta tehdyksi sen koostumus oli erinomaisen hyvä (ei juuri yhtään hileinen), vaikkei massaa tarvinnut sekoitella lainkaan pakastumisen aikana. Toisaalta ei ehkä ihme kaiken sen rasvan perusteella... Kokeilkaa ihmeessä, suosittelen lämpimästi!

torstai 2. heinäkuuta 2015

Tästä kesä voi alkaa


No tulihan se kesä! Pyrin yleensä viimeiseen asti välttämään napisemista (vaikka ei tällainen yleispositiivinen muikkeli sitä kauheasti viitsi muutenkaan harrastaa) mutta olin jo aikeissa kirjoittaa kunnon ruikutuspostauksen vallinneesta säätilasta. Kyrsiinnykseni kulminoitui viikoittaiseen nurmikonleikkuuseen, jonka aikana tajusin joka kerta, että taas se ruoho ehti kasvaa ja viikko kulua ilman, että olin vieläkään pystynyt levittämään nurtsille sitä söpöä puna-valkoruudullista piknikvilttiä, jonka olin hommannut kevättalvella kirpparilta päässäni idyllinen mielikuva kunnon syömingeistä auringon hellimällä ja fiiniksi sliipatulla nurdella. Heinä sen kuin kasvoi ja kesä kului, mutta lämpöä ei näkynyt eikä kuulunut, nahalla tuntumisesta nyt puhumattakaan.


Nyt kuitenkin paistaa ja tarkenee! Ei ole siis yhtään liian myöhäistä vetäistä esiin perinteistä summer bucket listiä eli luetteloa kesän aikana tehtävistä jutuista, koska aurinkoa ja lämpöähän nämä hommat vaativat. Voisin toki listata sille myös ikkunanpesun (joka meillä on tämän kesän osalta edelleen tekemättä) ja mattopyykin (saisinpa kissanoksut vihdoin veke), mutta minähän olen itse positiivisuus, joten simppeli listani näyttää tältä:

- Käy piknikillä  takapihalla ja muuallakin.
- Syö paljon jäätelöä.
- Ota joskus aurinkoa (meni pari vuotta ennen kuin tajusin, että minulla on takapiha).
- Käy uimassa (muista lähiranta).
- Pyöräile iltaisin keskustaan pällistelemään ihmisiä.
- Leivo kaikkea, mihin tulee tuoreita marjoja.
- Käy Tammelantorilla, edes kerran (done!).
- Harrasta kotimaanmatkailua (Porvoo? Pori?).
- Pidä vähän lomaa.
- Lomaile niin, että tulee tylsää.

Älkääkä nyt vaan pilatko iloani ja sanoko, että tällaiset listat aiheuttavat pelkkää stressiä, ahdistusta ja suorituspaineita, koska päätin juuri, että saamme nauttia auringosta koko loppukesän. Ja ilmojen haltijalta ei edes kysytä.