lauantai 27. kesäkuuta 2015

Fazer Café Tampere

Eilen oli sellainen olo, että nyt pitää päästä tuulettumaan. Ja syömään vähän kakkua. Suunnitelmat olivat päivällä vielä toisenlaiset, mutta kun kello riensi ja ilta venyi, vaihtoehdot kävivät vähiin kakkua tarjoavien ravitsemusliikkeiden sulkiessa ovensa yksi toisensa jälkeen. Niinpä päädyimme keskustan hiljattain avattuun Fazer Caféhen, joka sai heti pisteet kotiin siitä, että sen kakkuvitriiniin pääsee käsiksi iltayhdeksään asti, lauantaisin jopa kymmeneen.


Silmiinpistävintä kahvilassa oli valo. Ihan kirjaimellisesti. Valtavista ikkunoista puski nyt sisälle ilahduttava ilta-aurinko, ja vaalea sisustus vielä korosti valoisuutta. Näkymä aukeaa aina Keskustorilta Ilves-hotellille asti ja kattaa Tuomiokirkon tornin ja söpöisen Verkarannan. Huikeaa. Alkaa aivan harmittaa, että niin monessa keskeisellä paikalla sijaitsevassa rakennuksessa mahtavat maisemat peitetään mainosteipein tai vaaterekein, kuten tiloissa aiemmin sijainneessa Esprit-vaatekaupassa oli. Toinen kiva juttu isoissa ikkunoissa on se, että niistä voi pälyillä ohikulkijoita: vähän kuin istuisi katukahvilan tuolilla mutta mukavasti sisätiloissa (vaikka saimme pitkästä aikaa nauttia auringosta, pihalla oli ikävän viileää, enkä taatusti olisi istunut ulkoruokinnassa tällä säällä ilman takkia).


Sisustuksessa oli menty mainstream-trendit edellä: valkoiset kaakeliseinät, työmaavalaisimet, marmoripöydät, kuparinväriset yksityiskohdat ja kylmille juomille kolpakoina lasipurkit. Yllättävänkin varmoja ja nähtyjä valintoja, mutta sinänsä ratkaisut toimivat ja sopivat tilaan. Niillä on saatu aikaan laadukkaan ja jopa ylellisen näköinen kahvila. Kun katsoo ympärilleen, voi odottaa saavansa hyvin valmistettua kahvia ja tuoreita croissantteja. Ainoa ongelma on tilan akustiikka. Kahvilan kolkot pinnat kimmottivat puheensorinan, ja möykkä oli jossain määrin jopa häiritsevää – etenkin siihen nähden, että visuaalisesti tila huokui seesteisyyttä.


No mutta entä ne kakut? Ulkonäöltään kauniita, virheettömiä, lähes muovisen näköisiä. Heräsi pelko, voivatko noin nätit paakelssit maistua muulta kuin teolliselta. Valitsimme miehen kanssa juustokakun puoliksi maisteltavaksi (miehen ei tehnyt muka makeaa mieli, mutta hän vetäisi silti ahnaana oman puoliskansa niin että humahti!). Vitriinissä ei ollut mainittu, miltä muulta kuin juustolta sen pitäisi maistua, eikä asia käynyt ainakaan minulle koskaan selväksikään. Päällä oli jokin määrittelemätön punainen kiille. Mansikkaa ehkä? Ainakin koristelun perusteella. Muutoin kakku oli yllättävän hyvä ja koostumus samettinen. Vitriinissä viekoitelleesta chilisuklaakakusta olisi voinut saada paremman käsityksen leipomusten tasosta, koska juustokakussa ei kai voi edes mennä aivan pahasti metsään. Teekupissani oli myyjättären suosittelemaa mustaa samppanja-mansikkateetä, joka oli aivan passelia. Mies erotti siitä samppanjan tuoksun, oma tottumaton nenäni ei. Mies itse valitsi inkivääri-sitruunajääteen, joka hänen mielestään toimi hyvin mutta maistui omaan suuhuni hitusen valjulta.


Makeat olivat herkut, mutta hinnat suolaiset: kaksi juomaa ja kakkupala kustansivat reilut 14 euroa. Silti, tulen tänne vielä uudelleen. Maiseman, valon, tunnelman ja chilisuklaakakun perässä. Mutta asentakaa kattoon sitä ennen akustiikkalevyt, pliis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?