tiistai 19. toukokuuta 2015

Kurkistus kolmen vuoden taakse

Joskus on hauska muistella vanhoja. Tasan kolme vuotta sitten elelin viimeisiä hetkiä 35-neliöisessä sinkkuyksiössäni Tampereen Amurissa. Miehen mielestä se näytti mummulalta ja oli täynnä pikkusälää, mutta minulle se oli elämäni merkityksellisimpiä asuntoja, vaikka se ehtikin olla kotini vain suhteellisen lyhyen ajan. Mitäs sanotte, tunnistatteko tyylin?


Asunnossa oli yksi huone ja iso keittiö. Makuu-olotilaan sain mahdutettua jopa pienen sohvan. Telkkari ja työtuoli olivat vielä tuolloin mallia kivi ja keppi (= varastoista kaiveltuja). Tämä oli ensimmäinen vuokrakämppäni, jonka tapetit sain valita itse. Läiskin ne seinään iskäni kanssa ja olin niistä erityisen ylpeä. Asunto oli muuttohetkellä melko karmeassa kuosissa, mutta jostain syystä siellä tuli heti ihmeen kotoisa olo. Vietinkin mukavia hetkiä koloja paklaten ja kaappeja maalaten. Mitään uutta en kämppään ostanut (paitsi äite pakotti hankkimaan päiväpeitteen, jota minulla ei vielä ollut). Tuunasin kattovalaisimia, virkkasin matokudekoreja ja päällystin tapetinjämillä kenkälaatikoita säilyttimiksi.


Keittiö (eli työhuone) oli hyvin alkeellinen ja kehnosti varusteltu (muun muassa vähäiset kaapistot olivat ehtaa 40-lukua). Se oli kuitenkin todella tilava, mikä oli silkkaa luksusta. Säilytysratkaisut piti säveltää itse, ja säilytinkin esimerkiksi ruokatarvikkeita vanhan kirjahyllyn yläosassa. Silti keittiössä mahtui pitämään vintiltä löytämääni kirjoituskonetta ja työkalulaatikkoa.


Uskokaa tai älkää, mutta tässä kämpässä ihastuin eteiseen. Tavanomaisista yksiöeteisistä poiketen se oli ihanan avara ja kutsuva. Minusta mikään ei ole ankeampaa kuin asunto, jonka eteiseen pitää suorastaan sulloutua sisään takkien ja kenkien välistä. Ulko-ovelta oli suora näkymä koko asuntoon. Säilytystilaa asunnossa olisi voinut olla hieman enemmänkin kuin eteisen kolme kaappia, mutta onneksi en hamstraa tavaraa. Kämpän lattiassa oli muovimatto, jonka alla oleva vanha puulattia natisi kodikkaasti etenkin eteisessä kävellessä. Arvatkaa vain, monestiko mieleni teki repiä matto irti...

Nykyisessä kodissani on neliöitä lähes kahdeksankertaisesti yksiööni verrattuna, mutta välillä sitä vain nostalgisoi edellistä pientä kotiaan, johon liittyy unohtumattomia muistoja. Muun muassa yksi tarina, joka johti siihen, että asun nykyään missä asun...

2 kommenttia:

  1. Mummola on kyllä aika osuva sana kuvailemaan sun entistä asuntoa. Ihania yksityiskohtia ja aika erilaista tyyliä kuin nykyisessä asunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylini on kyllä vähän hioutunut. Täytyy sitä aina toki mukauttaa talonkin mukaan; tähän 40-luvun talonmiehenasuntoon sopii vain hieman erilainen kalustus kuin modernisoituun 70-luvun laatikkotaloon. ;)

      Poista

Mitäs sanot?