tiistai 28. huhtikuuta 2015

Voi taikina!

Suomensin viime keväänä Strömsön omatekoisten croissanttien ohjeen ja silloin jo päätin, että näitä minä vielä joskus kokeilen. Ajatus vaati nähtävästi reilun vuoden kypsyttelyn. En ollut koskaan elämässäni leiponut lehtitaikinaa, mutta ymmärsin kyllä, että se vie kauan aikaa. Viime viikonlopulle kalenterissani ei ollut kerta kaikkiaan mitään ohjelmaa (ihanaa!), joten tunsin, että nyt on oikea hetki. Tässäpä siis pieni kuvakertomus monivaiheisesta urakastani.


Itse taikinan veivaamisessa ei ole mitään erikoista, mutta kun on aika lisätä siihen voi, oli pakko napata kamera käteen. Taikinalevyn väliin paketoidaan kokonaista puoli kiloa rasvaa!


Sitten kaulitaan ja taitetaan. Kaulitaan ja taitetaan. Kaulitaan ja taitetaan. Ja odotellaan. Kauan.


Kun pääsee tähän pisteeseen, on jo ansainnut pienet aplodit. Pöytä on päällystetty lehtitaikinalla.


Mies himoaa Ranskassa aina pain au chocolateja, joten lellittäköön häntä niillä myös kotona. Kokeilussa oli jopa kolmea eri sorttia suklaata, mutta näin jälkikäteen pitää sanoa, että sitä tuli täytteeksi auttamattoman liian vähän!


Croissanteista tuli toispuoleisia nysiä. Kuten kuvasta näkyy, laiskuus iski enkä viitsinyt askarrella tasakylkisiä kolmioita. Palat olisivat saaneet olla myös leveämpiä mutta lyhyempiä. Kuva paljastaa myös sen, että leivinpöydän olisi voinut jauhottaa paremminkin; voinen taikina tarttuu voimallisesti kaulittaessa kivasti kiinni.


Painit onnistuivat parhaiten, vaikkei niitäkään olisi mielestäni tarvinnut sivellä munalla kuin kerran, toisin kuin ohjeessa neuvottiin. Paistettu taikina oli autenttisen lehtevää.


Croissuista tuli suoraan sanottuna rumia! Jonkinlaiset mittasuhteet taikinalevyn leikkaamista varten olisivat selvästi tulleet tarpeeseen. Osassa croissantteja oli ohjeen mukainen omenatäyte.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että vaikka leipomukset ihan kelvoilta maistuivatkin, eivät ne kyllä niihin kulutettujen 5,5 tunnin arvoisia olleet. Voinpa ainakin sanoa kokeilleeni tätäkin hommaa, ja uskottavuuteni ruokaohjeiden suomentajana paranee taas hitusen. Mutta sori, kaikki slow foodin puolestapuhujat: jatkossa ostan croissanttini suoraan Lidlin paistopisteestä. 35 senttiä kappale.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Odotus


On vähän hektinen hetki. Työkiireet puskevat uniinkin. Lehdet kertyvät lukemattomina kasaan. Postissa tulee vain lisää käännettävää, onneksi vasta kesäkuun työsaraksi. Ruokapöydän ääressä nautitaan nopea päivällinen. On hyvä tehdä iso annos ruokaa kerralla, niin sitä riittää useammaksi illaksi. Ehtii sitten vaikka käydä lenkillä.

Ulkona vihertäisi, kun ehtisi ja jaksaisi käydä ihastelemassa uutta kasvua. Onneksi sisälläkin on pieni pala vihreää miehen mummulta saadussa jättimaljakossa, johon en varmasti ikinä saa tarpeeksi isoa kukkakimppua. Aurinko heruttaa hailakoita säteitään ruokapöydälle vielä iltaseitsemän jälkeen. On sentään hienoa, että päivä pitenee loppupäästä.


Pikkuhiljaa alkaa kiirekin helpottaa, ja sitten haravoin vihdoin viime vuonna liian pitkäksi humahtaneen ruohon, joka peittää uutta nurmea keltaisena mattona. Nyt nautin viikonlopusta. Nauttikaa tekin!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Näsilinnan ravintola von Nottbeck


Juhlimme miestä vielä viime perjantaina, kun olin varannut meille yllärinä pöydän Näsilinnan juuri avautuneesta ravintola von Nottbeckista. Rakennus oli kiehtonut meitä pitkään, ja molempia kiinnosti kovasti nähdä se remontin jälkeen. Oletin, että kiinnostuneita olisi ollut muitakin, mutta paikalle saapuessamme ruokailemassa oli lisäksemme vain pari seuruetta. Ja minä kun olin ollut huolissani siitä, saisinko pöydän! Oliko markkinointi tosiaan näin huonolla mallilla, että vuosia kohkattua linnaa oli unohdettu juuri ennen avaamista mainostaa?


Alkuruoan söimme puoliksi, ja lautaselle valikoitui punajuurisinfonia-niminen annos. Kokonaisuus oli kaunis, mutta ehkä korvissamme soi kuitenkin sinfonian sijaan jokin yksitoikkoisempi melodia. Ruoassa oli punajuurta kahdessa eri koostumuksessa, mutta mauissa variaatiota ei juuri ollut.


Pääruoaksi mies otti hummeria ja minä ankanrintaa. Syöjän arvion mukaan hummerissa oli kokoa ja näköä (vaikka minusta annos näytti melko epäjuhlavalta keolta mössöä), mutta paljon gruyèreä tekee ruoasta kuin ruoasta  no, gruyèren makuisen. Ankka oli totisesti lihaisa pläjäys. Proteiinia oli paljon heppoiseen kasvistorniin nähden. Liha oli paikoin ihanan pehmeää mutta osin ikävän sitkasta. Tornin kasvisten koostumus oli harmillisen vetinen. Lisäksi annoksen ainoat maut löytyivät appelsiinisesta kastikkeesta.


Myös jälkiruoka laitettiin puoliksi. Tummasuklaaparfait oli yllättävän vaalea, ja ruokalistalla luvattu mandariini-hunajakastike oli vaihtunut valtavaan määrään saksittua mandariinia! Tämä ei aivan tuntunut 12 euron jälkkäriltä. Myös parfait'n maku jäi aika pliisuksi  herkkumonsterina olen useasti taikonut elähdyttävämpiä luomuksia kotikeittiössäni.

Kokonaisuutena voidaan sanoa, että ruoka oli hinta-laatusuhteeltaan keskinkertaista, mutta ympäröivät puitteet nostivat annosten odotusarvon liian korkealle. Linnassa odottaisi syövänsä kuin kuninkaalliset.


Ruokailun jälkeen oli tietenkin vuorossa vielä tupatarkastus. Faktahan on, että ruoassa maksaa myös ruokailumiljöö, eikä siinä ollut kyllä valittamisen sijaa. Remontti on tehty taidokkaasti. Ainoastaan harmitti se, että meidät sijoitettiin talon valjuimmin sisustettuun saliin.


Bonukset vielä kakluunista naistenvessassa. Täällä kelpaa puuteroida nenää!

Ruokailu von Nottbeckissa oli kiva kokea, mutta toista kertaa siellä ei varmasti ihan hetkeen tule käytyä. Rakennus on kuitenkin ehdottomasti vierailun arvoinen, ja helppo tapa päästä paikan päälle kurkkimaan on poiketa Café Milavidan puolella. Kesällä terassin näköaloissa ei varmaan ole valittamista.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Miehen makeat juhlat


Niin se mies sitten meni ja vanheni. Lopullisen (?) aikuisuuden rajapyykkiä oli mukana juhlistamassa miehen kavereita vuosien takaa. Joista suurta osaa sama kolmenkympin kohtalo odottaa vääjäämättä aivan lähikuukausina.


Pääsiäisenä tein urotyön ja pesin grillin, joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna käyttöön. Vierailla oli lihaisat eväät, mutta sainpa maistaa myös seitan-kebabia.


Lisukkeiksi talo tarjosi muun muassa uunijuureksia ja salaatteja, joista toiseen sain inspiraation näppärästi viimeviikkoiselta Marttojen salaattikurssilta.


Ja entä se viime postauksessa mainostamani kakku? Se on tässä: taivaallinen suklaamoussejuustokakku Dops-pohjalla. Voin kertoa, että se oli kaikkien sen leipomiseen käytettyjen tuntien väärti. Parhaita kakkuja koskaan, sanoi päivänsankarikin.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Enteilee hyvää


Tuota, öh. Katselen tässä läjää aineksia, joista alan tuota pikaa värkätä synttärikakkua sille tärkeimmälle. Näyttää harvinaisen epäterveelliseltä, mutta lopputuloksen on varmaan pakko olla hyvä (vaikka testissä onkin ihka uusi resepti).

Joten jos miekkoseni ehdit nähdä tämän kuvan siellä Tanskanmaalla, niin tervetuloa kotiin, yllärikakkusi on kohta tekeillä!

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Rauhaisaa pääsiäistä!


Saimme eilen miehen äidiltä valtavan kimpun ihania narsisseja. Tänään kiikutin ne askarteluhuoneen vihertävän seinän eteen ikuistettaviksi. Tässä on meidän pääsiäinen. Me molemmat olemme tehneet niin ahkerasti töitä, ettei kodissamme juuri juhlapyhä näy. Ei ole koristeltu, ei edes siivottu. Tänäänkin meillä on työpäivä.


Askarteluhuoneen sisustaminen on muuten edelleen kesken. Sama tuoli ja sama valo vain inspiroivat minua edelleen. Ehkä jokin päivä saan vielä aikaiseksi edes jonkinlaisen tilannekatsauksen huoneesta.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Vanha kunnon kääretorttu

Kas vain, sitä voi nähtävästi inspiroitua myös omista blogijorinoistaan. Leivonnaispostaus jätti päälle kääretorttuhimon, jonka oli taltuttamiseen ei auttanut muu kuin tekaista kyseinen leipomus. Hillot eivät meidän taloudessamme kulu sitten millään, joten en viitsinyt ostaa kaupasta iskemätöntä purkkia vattuhilloa vaan töräytin täytteeksi kaapin perukoilla pyörineen lemon curdin. Maistoin ainetta teollisesti valmistettuna nyt vasta ekaa kertaa ja voin kertoa, että siitä ei kyllä ole omatekoisen haastajaksi. Tästä huolimatta torttu teki mukavasti kauppansa ja sai kehuja kylään tulleilta yllätysvierailta. Olipa hyvä, että olin leiponut!


Kaikki kai kääretortun osaavat leipasta, mutta liitänpä tähän kuitenkin sen alkuperäisen reseptini, joka oli muuten ihka ensimmäinen ja tärkein ohje reseptivihkossani. Ehkä joku muukin innostuu käärylöitymään.

Kääretorttu

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
reilu 1 dl kermaa
1 prk lemon curdia tai vattuhilloa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Torttulevystä tulee kuohkeaa vain, jos jaksaa vatkata riittävän kauan. Teininä kellotin aina ajaksi kahdeksan minuuttia, jolla kääreskästä tuli täydellinen. Lisää sitten joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Vatkaa nyt vain mahdollisimman vähän.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista kääretorttulevyä noin 10 minuuttia. Liian pitkä paistoaika saa levyn repeilemään rullattaessa. Ota levy uunista ja anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Kumoa levy leivinpaperille. Levitä päälle lemon curd ja sitten kermavaahto. Kääri rullaksi. Hunnuta kääretorttu tomusokerilla ja pistele menemään.