perjantai 30. tammikuuta 2015

Rukiinen näkkäri

Tein ensimmäistä kertaa itse näkkileipää. Sitäkin minulla oli jo vuosia ollut tarkoitus leipoa, mutta sain aikaiseksi vasta nyt, kun Aamulehden ruokasivujen resepti antoi kokeiluun viimeisen kipinän.


Lopputulos oli varsin onnistunut, voin suositella! Ohje oli helppo ja nopeatekoinen, ja kuiva-ainekaapista löytyi valmiiksi melkein kaikki ainekset. Maku oli hyvä ja koostumus mukavan siemeninen. Mieskin oikein kysyi, kai aion leipoa näkkäriä vielä uudestaan. Aion kyllä.


Rukiinen näkkäri

1 pellillinen

1 ½ dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä (murskasin kevyesti)
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
4 dl haaleaa vettä
0,6 dl öljyä

Sekoita ensin kuivat aineet ja lisää sitten vesi ja öljy. Anna turvota viitisen minuuttia. Levitä tasaisesti uunipellille. Paista 200 asteessa 10 minuuttia. Leikkaa näkkileipä paloiksi ja jatka paistamista vielä 40 minuuttia.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Väriä!


Väri ja valo ovat sitten jänniä juttuja. Illalla keinovalossa maalattu huone näytti päiväsaikaan aivan eriväriseltä. Mutta kyllä kannatti, lopputulos on mielestäni lähestulkoon täydellinen!


Mieleen eivät tule hammastahna eivätkä kirurgintakit, vaikka sitä pelkäsinkin. Sävy on juuri toivomani, ehkä hitusen trendikäskin harmaanvihreä. Ikkunaseinä jäi pohdintojen päätteeksi ennalleen. Vielä pitäisi laittaa listat ja keksiä, millä huoneen oikein sisustaa. Nyt jo keräilin tilaan inspiraatioroinaa, kuten roskalavalta noukkimani, kunnostusta odottavan pinnantuolin ja vanhan vetolaatikon, jolla on myös kaveri. Tulisiko niistä kivat katselulaatikot seinälle? Neljä vuotta sitten kirpparilta hankkimani lattiavalaisin sattui olemaan melko samaa sävyä seinän kanssa, pääsisikö sekin vihdoin käyttöön (ja mistä varjostin?)?

maanantai 26. tammikuuta 2015

(P)askarteluhuone ennen


Yhtä talomme huoneista ei ole juuri tässä blogissa näkynyt. Se kulkee meillä nimellä kakkahuone, koska tällä hetkellä sen tärkein  ja ainoa  funktio on toimia kissojen vessana. Tilan ankea olemus on kuitenkin rassannut minua jo pitkän aikaa. Pari kolme viikkoa sitten päätin, että huussin seinät saavat väriä pintaansa ja se muuttuu askarteluhuoneeksi. Tulinpa sitten askartelemaan siellä tai en. Paskarteluhuoneena tila ainakin pysyy.


Mikä yllättävintä, värin valinta käytiin vihreiden sävyjen kesken. Vihreää meille?! Kyllä, jopa mies antoi hyväksyntänsä. Eikä mitään ihan vaaleinta sävyä. Liekö syynä kevät vai mikä, mutta aloin taas jotenkin kaivata ympärilleni värejä. Viime keväänähän väripesun sai kodinhoitohuone.
 

Maalasin huoneen eilenillalla ja nyt odottelen jännityksellä, miltä seinät näyttävät päivänvalossa. Palataan siis pian!

lauantai 24. tammikuuta 2015

Afternoon tea Moro sky barissa

Kuinkas ollakaan, mies paukahti eilen aikaisin töistä kotiin hinkuen kahvilaan juuri, kun olin lukenut Aamulehdestä jutun Tampereen tornihotellin afternoon tea -buffetista. Emme nähneet muuta vaihtoehtoa kuin lähteä testaamaan se.


Buffetin ideana on, että 14 euron hintaan saa ahtaa kupuunsa niin paljon kahvia tai teetä sekä leivoksia ja suolapaloja kuin noutopöydästä kehtaa hakea. Ongelmaksi muodostui kuitenkin joko tarjoilun hitaus tai yllättävä ruuhka, jonka AL:n artikkeli oli saanut aikaan. Viimeiset herkut napsittiin noutopöydästä nenäni edestä siinä samassa, kun sain teekannun käteeni, ja buffetin täydennystä sai odotella niin kauan, että teeni oli melkein jäähtynyt. Ei hyvä.


Herkkupalojen ulkonäössä ei sen sijaan ollut vikaa. Maku oli semijees; kakkusten täyte maistui aavistuksen liian esanssiselta ja pohja pahvimaiselta. Eniten makua oli mangoleivoksissa, jotka oli tosin otettu suoraan pakastimesta, ja sitä myöten ne olivat vielä jäässä. Tähän hintaan olisin odottanut enemmän. Kolme suolaista vaihtoehtoa ei riittänyt tasoittamaan kakkujen aiheuttamaa sokerihumalaa, etenkin kun ne tulivat pöytään vasta jälkijunassa, jolloin mahansa ehti jo täyttää makeilla herkuilla. Buffetti oli myös katettu epäonnistuneesti baarin nurkkaan, mikä teki lautasen täydentämisestä tungoksessa hankalaa.


14 euroa oli tästä kattauksesta hieman liikaa, mutta toisaalta pakettiin kuuluvat myös huikaisevat näköalat Tampereen yli. Jos tykkää kakuista ja on venyttänyt jälkiruokamahansa sopivaksi (eikä ole vielä ehtinyt käydä Tornissa), buffetti on ehkä testaamisen arvoinen. Itselleni riittää kerta. Lisäksi en vain pysty lopettamaan baarin konseptin ihmettelemistä: paikka on nimetty huikentelevasti sky bariksi mutta hiukan juntisti Moroksi, seinillä on kuvia tamperelaisurheilijoista ja henkilökunnan työasuina on pelipaidat mutta silti on haluttu lanseerata englantilaistyylinen afternoon tea. Mitä baari oikein haluaa olla ja missä on sen punainen lanka? Saako hapuilun anteeksi hienoilla näkymillä?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Poissa silmistä, poissa mielestä

Nyt on hurjia uutisia: 2,5 vuoden asumisen jälkeen meillä on vihdoin paikka keskuspölynimurinletkulle!



Tosin, liekö syynä hyvin piilotettu letku ja se, ettei siihen enää kompastu matkatessaan makuuhuoneesta työhuoneeseen, mutta kotimme kaipaa kipeästi siivoojaa. Kuka sitä nyt jaksaisi purkaa hyvin rullatun putken kaapista?


Sääennusteen mukaan kevätaurinko piileskelee pilvien takana ainakin seuraavan viikon. Voinpa siis edes iloita siitä, etteivät sen säteet korosta ihan jokaista pölypalloa ja kissankarvakasaa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Heippa, valokuviot


Tampereen vanhat tutut valokuviot palavat tänään viimeistä iltaa. Ne ovat ilahduttaneet minua joka talvi 12,5 Tampereella viettämäni vuoden ajan, mutta eniten niistä nautin varmasti jo lapsuusaikoina.


Kun olin pieni ja perheemme autoili talvisaikaan Etelä-Suomesta kotiin päin, iskä kysyi aina, halusinko ajaa Tampereen keskustan kautta, jotta näkisin jouluvalot. Tietysti halusin. Vähänkö maaseudun likasta oli hienoa körötellä pitkin Hämeenkatua ja katsella ihmeellisiä valokuvioita. Etsiä omaa suosikkia. Muisto lämmittää mieltä vielä nytkin, yli 20 vuotta myöhemmin. Ja vaikka kuvioista ehti sittemmin tulla paljon arkisempia, niiden lämmin valo piristi kummasti pimeän talven keskellä.


Nyt saamme sanoa heipat hevosille, karhuille ja hassuille pöllöille. Toivottavasti Tampere keksii ensi talveksi jotain läheskään yhtä mieleenpainuvaa tämän päivän muksuille ja aikuisille.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Mattopiiska 1 vuotta!

Tämä hömppäblogi on ollut nyt pystyssä tasan vuoden. En ajatellut juhlistaa asiaa sen kummemmin vaan tyydyn ojentamaan itselleni vaatimattoman kukkasen...


...joka sekin on ananaksen vihreää osaa, jota silppusin pienemmäksi, jotta se maatuisi paremmin kompostissa.

Toisaalta, juurikin jotain tällaista haluan tällä blogillani tavoittaa: kauneutta odottamattomissa paikoissa ja iloa oudoista tai arkisistakin asioista, kuten ihka ensimmäisessä päivityksessäni julistin.

P.S. Jouduin muuten ihan googlaamaan, miksi tuota ananaksen vihreää osaa virallisesti sanotaan. Tiedättekö? Se on jotain niinkin ylevää kuin kruunu. Onpa mahtavaa, että ananaskin elelee kaiket päivät kruunu päässä! Se se vasta arjen ylistys on.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Virkatut piilosilmukkalapaset


Kuten ounastelinkin, virkatut tumput, oma joululahjani, ei aivan ehtinyt valmistua pukinkonttiin. Kämmenosat virkkasin loppuun joulupäivänä iskän luona rentoutuessani, mutta koska onnistuin unohtamaan virkkuukoukun sille tielle, peukalot ja loppuviimeistely tuli tehtyä vasta juuri ennen uutta vuotta.


Lapasista tuli kivat ja yllättävän samanlaiset kuin niiden esikuvasta, muorin minulle virkkaamasta rasaparista (kuvassa vasemmalla). Muistelin muorin käyttäneen tumppuihin Novitan Puro-lankaa, mutta ainakaan samaa värisävyä ei ole enää saatavilla. Samanlaista tyyliä tavoittelin Seiskaveikan Raita-langalla, värillä 809.


Kerkesin saada mallista jo kyselyitä, joten tässäpä Novitan lapaslehdestä peräisin oleva ohje hieman yksinkertaistettuna. Piilosilmukoilla lapasista tulee todella napakat ja hyvin tuulta pitävät, mutta myös helposti tiukat. Itselläni on melko tiukka käsiala mutta myös pienet kädet, joten ohjeen silmukkamäärää voi olla hyvä kasvattaa muutamalla silmukalla, oman virkkaustiheyden mukaan tietenkin. Tässä virkkaustiheys on 12 ps koukulla nro 4,5 = 5 cm.

Virkatut piilosilmukkalapaset

Tarvitset näitä:
reilut puoli kerää 7 veljestä Raita -lankaa, väri 809
virkkuukoukku nro 4,5

Tee näin:
Virkkaa 44 kjs ja sulje renkaaksi 1 ps:lla. Virkkaa 1 ks jokaiseen kjs:aan. Virkkaa sitten 3 krs ps:ita siten, että virkkaat ps:t aina edell. krs:n s:n takareunaan.
Virkkaa sitten ps:ita edell. krs:n ps:n etureunaan peukaloaukkoon asti, itse virkkasin n. 10 cm.

Virkkaa silmukan etureunaan työntämällä koukku vain V:n muotoisen lankalenkkiparin alemman lenkin ali.
Taita ranneke kaksin kerroin siten, että aloituslanka jää sivulle, ja merkitse toinen taite hakaneulalla tai erillisellä langalla. Jätä peukaloa varten aukko merkin oikealle puolelle virkkaamalla 8 kjs ja hyppäämällä 8 kjs:n yli. Jatka virkkaamista kaikilla s:illa, kunnes etusormi peittyy tai olet virkannut peukaloaukon jälkeen noin 12 cm.
Aloita sitten kärkikavennukset. Novitan ohjeessa käytettiin sädekavennusta, mutta itse halusin jäljitellä muorin tekemiä lapasia ja tehdä nauhakavennuksen. Kavensin siis 2 ps yhteen vain lapasen oikeassa ja vasemmassa reunassa. Jatka kaventamista, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka, pujota se neulan avulla loppujen s:iden läpi ja kiristä reikä umpeen. Päättele hyvin.
Virkkaa peukaloaukon reunaan 18 s ja virkkaa ps:ita spiraalina, kunnes peukalon kynsi on puoleksi piilossa. Kavenna sitten krs:n aikana 4 s tasavälein, kunnes jäljellä on 6 s. Katkaise lanka, pujota se neulan avulla loppujen s:iden läpi ja kiristä reikä umpeen. Päättele hyvin.
Virkkaa toinen lapanen peilikuvana. Jos haluat lapasista täysin samanlaiset, aloita kumpikin lapanen (ja peukku) langan samasta kohtaa (esim. ruskeasta).

tiistai 6. tammikuuta 2015

Margrethe-kulhot


Jotkut himoitsevat koruja, toiset kenkiä ja kolmannet kulhoja. Kyllä, nyt hemmottelin itseäni Rosti Mepalin Margrethe-kulhoilla, jotka hankin Stockmannin alennuksesta joululahjarahoilla. Mukaani lähti yksi kolmen litran ja yksi neljän litran kippo.


Monet eivät varmaan koskaan ole kuulleetkaan Margretheistä, mutta itse olin haikaillut niiden perään jo vuosia. Aiemmin en ollut raaskinut niitä ostaa, koska minusta on tuntunut hiukan tuhlailevalta sijoittaa useampi kymppi niinkin arkiseen esineeseen kuin vatkauskulhoon. Nyt päätin, että haluan arkeeni hieman luksusta. Nämä melamiinikulhot suunniteltiin vuonna 1954 Ruotsin kuningasperheeseen kuuluneen Sigvard Bernadotten suunnittelutoimistossa ja nimettiin Tanskan silloisen kruununprinsessa Margrethen mukaan. Ainakin minulle tämän historian tunteminen tekee keittiöpuuhastelusta astetta ylevämpää!


Minua on pitkään ärsyttänyt useimpien vatkauskulhojen hetkuminen pöydällä sähkövatkaimella surratessa, ja olen saanutkin taikinat jopa leviämään pöydälle heppoisten kippojen kaatuessa kumoon. Näissä kulhoissa on kuminen pohja, joka pitää astian tukevasti pöydässä. Melamiinin pitäisi olla myös materiaalina monella tapaa kestävää, mutta miinus tulee siitä, että mikroon näitä kuppeja ei saa laittaa. Ensikäytössä huomasin myös, että kulhon pintaan jäi vatkaimista ikävät harmaat jäljet  aivan kuin vaaleaan keramiikkakulhooni on jäänyt. Ne tosin varmaan lähtevät pyyhkimällä pois. Muuten astioiden design miellyttää ainakin omaa silmääni.


Oli minulla sitä paitsi ihan järkisyytkin uusia kippovalikoimaani. Yksi vatkauskulhoistani nimittäin ruhjoutui ja nokeentui viimevuotisten kesäjuhlien pienimuotoisessa grillipalossa. Osa toisen kulhon pohjaa taas suli melkein heti perään kuumalla liedellä. Aatonaattona onnistuin kaiken kukkuraksi leikkaamaan monitoimikoneeni sähköjohdon lähes poikki (mitäs tuli leikkuulaudalle), joten nyt taidan pelata hetken aikaa sähkövatkaimen ja sitä myöten irtokulhojen kanssa. Perustelin sijoitustani myös sillä, että taikinoiden vatkaamisesta on tullut minulle jokaviikkoinen harrastus, joten kulhot pääsevät oikeasti kovaan käyttöön. Näistä on sitä paitsi kivempi tarjoilla vaikka sipsejä tai popcorneja kuin rumista (ja puoliksi sulaneista) vanhoista kipoista.

Saan kai siis intoilla vatkauskulhoista?

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Pihalla kameran kanssa


Joku on kulkenut pihallani.


Valkoinen tausta nostaa esiin naapuruston värivision.


Variksilla oli istunto puussa, mutta minä kuvasin tuimailmeistä katuvaloa.


Talvi koristaa kuihtuneen ja kukattoman.


Lumi on tullut oikealta.


Vesi puolestaan ylhäältä.


Oksa tietää, mikä on lumikieppi. Sillä on myös estetiikantajua.


Naapuruksilla taas on huumorintajua.


Se en ollut minä.


Tämä näkymä pisti polvilleen.

Kiitos, lumi, inspiraatiosta.