maanantai 29. joulukuuta 2014

Herkkukori


Tänä jouluna annoimme lahjoiksi herkkukoreja. Kori-idea on toki vanha ja hyväksihavaittu, mutta joulunaikaan koppiin on tavattu asetella suklaita ja kahvipaketteja. Me halusimme antaa inspiraatiota jo joulunjälkeiseen ruokailuun ja pakkasimme korit täyteen italialaisia antimia. Ajatus tähän lähti paraikaa käännettävänäni olevasta ruokalahjakirjasta, mutta tuunasimme sitä hieman omaan suuntaamme.


Osa korin sisällöstä hankittiin valmiina kaupasta mutta osa valmistettiin omin kätösin. Koppaan kerättiin
-Zenato Valpolicella Superiore -punaviiniä
-ekstra-neitsytoliiviöljyä
-luomutäysjyväspagettia
-luomuparmesaania
-aurinkokuivattuja tomaatteja
-tuoretta basilikaa
-pestoa
-grissini-leipätikkuja
-cantuccini-mantelikorppuja

Näistä kolme viimeistä teimme itse (ohjeet laitan jakoon myöhemmissä postauksissa). Kun materiaa on monella jo kaapit täynnä, lahjaksi voi antaa kivan (ruoka)elämyksen, jonka omatekoiset osaset tekevät paketista aivan erityisen. Mukava lisäbonus olisi sujauttaa koriin vielä italialainen ruokakirja tai muutama resepti, joihin raaka-aineita voi käyttää. Toki korin voi koota muullakin teemalla (esim. brunssisetti, johon tulee mm. omatekoista mysliä), eikä lahjanantoa varten tarvitse odottaa ensi joulua, vaan herkkukori on myös oivallinen synttäri- tai tuparilahja. Suosittelen lämmöllä lahjaideaksi!

EDIT: Lisätty linkit ohjepostauksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?